Pekka Tuomi: Pekka Tuomi

Luova Records

Ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Pekka Tuomi on kaikkea muuta kuin keltanokka kotimaisen musiikin kentillä. Nykyisin niin soolona kuin Orfeuksen lapset -yhtyeen kanssa esiintyvä artisti onkin ehtinyt takoa rautojaan useammassa tulessa, joista Moses Hazy saattaa olla se tunnetuin. Eikä matka tuon muutaman vuoden hiljaisemmin eläneen rock-pumpun sekä Tuomen soolon välillä ole kovinkaan suuri, vaikka alkuun Tuomen ilmava folk-rock saattaakin hieman hämätä.

Mielestäni kaiken ytimenä toimii kummassakin tapauksessa omanlaisensa yksinkertaisuus, vaikka Tuomi peittää kappaleensa monikerroksisten kudosten sisään, vähän kuin rönsyilevin Led Zeppelin aikoinaan. Levyn alkupuolen raidat ovat itseasiassa lähes kaikki alle kolmen ja puolen minuutin mittaisia, miellyttävän vähäeleisiä rakennelmia, kunnes Aika pääsee maalailemaan tähtitaivaan kuulijan ylle massiivisinen seitsemän minuutin mitassaan. Nämä biisit olisikin voinut vetää läpi G-ODDin elektronisesta härömankelista, tai runnoa Moses Hazyn sapluunasta, mutta epäilen että tällaisessa kevyesti psykedeelisessä folk-rock muodossaan ne pääsevät silti parhaiten oikeuksiinsa. Ja lähenteleehän Valonkantaja itkee taas -siivu jo kiivaassa rockissaan jumalaista Rolling Stonesia, eikä hämmentävän sutjakkaasti svengaava Marjaana nyt niin kaukana ole tanssilattioiden voimakentistä.

Tuomi on luonut soolodebyytilleen mielenkiintoisen soundin, joka sitoo monisyisen materiaalin näppärästi saman katon alle. En ole vielä täysin vakuuttunut laulun kuulaudesta, sekä äänimaiseman siiderinkuivasta diskanttiudesta, mutta kiekon parhaat biisit tasoittavat monet kuopat tiestä. Mielenkiintoinen ja erittäin lupaava alku, siis.