Slack Bird: Let’s Start Wearing Capes

Omakustanne

Folkpunk-yhtyeeksi itsensä lukeva Slack Bird on oudompi tapaus kotimaisen musiikin ihmemaassa. Vuonna 2010 hardcore-bändin sivuprojektina käynnistynyt yhtye on saatteen mukaan ”yhden miehen tai tilanteesta riippuen useamman ihmisen” muodostama kokoonpano. Musiikissa on kiistatta niin folkin virettä kuin punkin pauketta, mutta mainioina tienviittoina toimivat myös roots, rock ja blues, sillä Slack Birdin kattauksessa on havaittavissa yllättävänkin runsaasti erilaisia elementtejä. Kahden ja puolen vuoden takainen Turvallisuuden onnettomuus -seiskatuumaisella homma rullasi iloisesti eteenpäin, mutta pitkäsoiton mitassa tie on pomppuisempaa.

Suurin osa keikoista vedetään kuulemma mies ja banjo -asetelmalla, tai banjo & haitari -duona, mikä kieltämättä kuuluu kappaleista. Tallaa lyödään permantoon ja hilipatinpimppaa-vaihteella runnotaan kappaletta toisensa perään, esityskielen loikkiessa suomen ja englannin välillä. Kaksikielisyys tosin tällä kertaa enemmänkin rampauttaa kuin rakentaa pakettia, sillä vetäessään ensimmäisellä kotimaisella Slack Bird on selvemmillä vesillä. Lontooksi kajautetut rallit muistuttavat nyt syystä tai toisesta lähinnä keskinkertaisen Bob Dylan-tribuuttibändin treenejä. Vokalistin tapa ylitulkita hurmaa pari ensimmäistä kertaa, mutta pitkäsoiton mitassa tehokeino ei ole enää niin tehokas.

Vauhti on ainesosista tärkein, joten onkin suorastaan harmillista huomata, että ne harvat seesteisemmät hetket taitavat olla vahvimpia. Omat ehdot ja Samovaari ovat raidoista lupaavimmat, vaikka jälkimmäinen hiukan J. Karjalaisen töitä viistääkin, eikä päätökseksi säästetty Rose O’Mine ole sekään hullumpi siivu, nythän jopa se englanti toimii, kun ei ole niin mahdoton kiirus. Ehkä vähän enemmän kantria sitten ensi kerralla?