Shadecrown: Agonia

Inverse

Pari pikkukiekkoa aiemmin julkaissut Shadecrown käynnistää debyyttialbuminsa todella komeasti. Päälle kahdeksanminuuttinen Eremophobia syntyy hiljaisuudesta, jonka keskelle ilmestyy aluksi akustinen kitara. Pian esiin astuvat kitarat ja rytmiryhmä, ja homman juoni on selvä: melodinen, doomahtava metalli, jonka vyöryssä on mukana death-lohkareita. Ei siis varsinaisesti mikään vallankumous, mutta katsotaan kuinka keskisuomalaiset sarkansa hoitavat.

Doomahtavan alun jälkeen tarjotaan hetkellisesti death-piiskaa, kun Led Astray kiihdyttää alkumetrinsä, mutta nopeasti ryhmä asettuu Swallow the Sun -sektorille, vinkaten tosin silmää satunnaisesti suuntaan jossa mm. Amorphis on viime levyillään vaikuttanut. Periaatteessa nämä liikkeet ovat hyvinkin perusteltuja, mutta eivät kovinkaan yllättäviä, etenkin kun ryhmä ei saa puristettua biisikynistään genren paalupaikoille nousevia kipaleita. Walk Through Hell kolisuttelee kyllä lupaavasti tolppia ja The Ruins of Me irtoaa jo hetkittäin maankamarasta, mutta nämäkin raidat kaatuvat siihen, ettei bändi osaa oikein päättää ollako death vai doom.

Olisinkin kaivannut kompromissittomimpia vetoja, rohkeampia kurotuksia aidan kummallekin puolelle, sekä selkeitä irtiottoja. Agonia on kyllä tasaisen vahva, mutta enemmänkin tasavahva, ja näin ryhmän potentiaali jää vielä suurimmaksi osaksi hyödyntämättä.