Soulwound: No Peace

Inverse

Törmäsin viimeksi Soulwoundiin, kun yhtyeen demo päätyi reilu yhdeksän vuotta sitten käsiini. Bändi on sittemmin julkaissut nipun kiekkoja, mutta yksi asia on pysynyt samana: horjumaton usko perinteisen thrash metalin voimaan.

Esikoisalbuminsa kolme vuotta sitten julkaissut ryhmä puskeekin urheasti päätään thrashin raskaampaan päätyseinään, jossain siellä missä Slayer teki jo muinoin perustustyöt. Etenkin Altars of Skin antaa tuhtia iskua kylkiin, bändin runtatessa rosoista ja rujoa metalliaan taidolla sekä tunteella. Pieni kompastuskivi, tai kohokohta – ihan näkökannasta riippuen, ovat lyriikat, joissa suksi ei todellakaan kulje ja v-käyrä viistää katonrajassa. Kun mustuuttaan huokuvat tarinat saatellaan ilmaan vielä cavaleramaisella mörinällä, saadaan genren peruskaaviosta kaikki tarvittavat boksit ruksattua.

Mutta kuinka originaalia ja muistettavaa No Peacen biisit sitten ovat? Siinä onkin vaikea kysymys, sillä vaikka Soulwound hallitsee genrensä temput pienimpiäkin viiltoja myöten, tuntuu tästä puuttuvan se väkevin sydän. Kulkiessaan tarkalleen muiden viitoittamia teitä bändi asettautuu väkisinkin asemaan, jossa sitä verrataan kyseiset reitit raivanneisiin pioneereihin, ja ainakaan vielä tämä vertailu ei pääty Soulwoundille suosiollisella tavalla.