Joensuu Riihimäki: Where’s the Fire, John?

Puuma

Joensuu Riihimäki tatuoi nimensä allekirjoittaneen muistikeskukseen viimevuotisella Greetings From The Edge Of The World -albumillaan. Mikäli mahdollista nelimiehiseksi kasvaneen ryhmän soundi on vain entistä avarampi, suorastaan preeriamainen – ja kyllä, olemme edelleen Amerikan mystisessä lännessä. Omassa maailmassa, jossa kaikkialle on aina pitkä matka, missään ei voi viipyä pitkään, ja rakkaus kiertää yleensä ulommalla kiertoradalla.

Siinä missä debyyttialbumi nitoi sielua korventavan bluesin kiinni lehmipoikain countryyn, ja iski siinä samalla silmää rootsin suuntaan, on toinen pitkäsoitto virtaviivaistanut ryhmän ulosantia. Enkä nyt väitä, että jokin kolmesta tukijalasta olisi katoamassa, mutta ne kaikkein kaukaisimmat kurotukset jokaisen genren ulommille osille tuntuvat jääneen joukosta. Näin Where’s the Fire, John? on kokonaisuutena ehkä karvan verran edeltäjäänsä ehyempi, mutta samalla ne kaikkein korkeimmat lieskat jäävät mielestäni puuttumaan. Tietysti toisella kierroksella bändiltä puuttuu myös yllätysmomentti, kun työkalupakki kävi tutuksi esikoisella, mutta sittenkin – ollaanko tässä nyt aavistuksen verran liian tyytyväisiä? Hmm.

Niin tai näin, Crack the Whip heiluttaa piiskaa herkullisesti ja jopa sylillisen klisheitä itseensä sullonut Sing My Song (La Lady Da) tarttuu korvaan – ei sille mitään voi, vaikka järki kuinka sanoo, että tämä biisi on tehty jo liian monta kertaa. Rockimpi I Believe olisi puolestaan kaivannut kavereikseen paria ronskimpaa siivua, sillä nyt runttaus pistää yllättävänä pomppuna persauksiin. Vai oliko se kaiken tarkoitus? Stetsonin kohotuksen ansaitsee myös melankoliassa kieritelty päätösraita Happy Wedding Day, biisi jonka ottaisin mielihyvin hääkappaleekseni, mikäli en tietysti sattuisi olemaan jo naimisissa.