Cheese Finger Brown: Low-Down People

Humu

Nyt kyllä kauhotaan Mississippin mutaista vettä jo todella syvältä. Alankomaalaisen bluesmuusikon ja lauluntekijän tuore albumi, kun porautuu ennakkoluulotta sinne, missä blues aikoinaan sai John Lee Hookerin, Muddy Watersin ja kumppanit tarttumaan soittimiinsa sekä etsimään sielunsa ydinsäveliä.

Low-Down People levyä kuunnellessa pari nyrkkisääntöä käyvät pontikankirkkaiksi. Ensinnäkin vähemmän on aina enemmän, ja toisekseen mikään ei ole niin tärkeää kuin juuri oikeanlaisen tunnelman luominen. Näillä ohjenuorilla syntyneet blues-raidat ovat primitiivisellä tavalla voimakkaita, lumoavia ja samalla täysin kahlitsemattomia. En tiedä mitkä taiteilijanimen takaa löytyvän Pim Zwijnenburgin taustat ovat, mutta ainakin herran musiikki vaikuttaa vilpittömän rehelliseltä ja suoralta – olkoon hän ihonväriltään, iältään ja näkemyksiltään sitten minkälainen tahansa. Kiekon ensisinkuksi sijoitettu nimibiisi on mainio startti, Nashville Funk ruhjoo 100 sekuntiin enemmän mojoa, kuin mitä monen blues rock -bändin koko uralta löytyy, eikä Dr. Jesus jätä kärsivää sielua pulaan, vaan antaa jotain ainutlaatuista.

Kaltaiseni maitonaama ei ole varmasti osuvin henkilö arvioimaan näin bluesia levyä, mutta kyllä tämä meikäläisen(kin) sielun saa tuleen. Jos ei nyt ihan jokaisella raidalla, niin ainakin suurimmalla osalla – ja siitähän musiikissa on lopulta kyse.