Wild Beasts: Boy King

Domino

Englantilaisesta Wild Beasts -indierockryhmästä puhuttaessa esiin nousee helposti bändin viiden vuoden takainen Smother -albumi. Tuolla kolmannella pitkäsoitollaan aiemmin lähinnä kriitikoiden ylistämä yhtye löysi myös ostavan yleisön, mikä aiheutti melkoisen lumipalloefektin etenkin englantilaisen musalehdistön keskuudessa. Neljäs pitkäsoitto, Present Tense, taisikin kärsiä tarpeettoman suuresta seurannasta sekä valtavista odotuksista, joten Boy King -albumia tehdessään Wild Beasts oli tavallaan jälleen aloitusruudussa.

Ja mikä on tilanne nyt? No, sehän on sanalla sanoen loistava.

Viidennellä kiekollaan Wild Beasts soi vapaana, villinä, viehättävän elektronisena, mutta silti riittävän rockina, vaikka poikakuningas on selvääkin selvemmin popin perillinen. Siirtymä kulmikkaasta rockista tanssittavamman, elektronisen popin pariin on pehmustettu esimerkillisesti Wild Beastsin viedessä kuulijaa kuin pässiä narusta. Big Cat on puhtaan täydellinen avausraita, jonka kainalossa kelpaa kulkea tanssilattialle ja antaa pinnan alle rakennettujen elektronisten elementtien hurmata. Biisin ydin lepää puhtaassa pop-koukussa, mutta konevoimansa paremmin hallitseva nelikko osaa nyt yhdistää eri maailmat mestarillisella taidolla. Hieman myöhemmin kuultava Get My Bang soi puolestaan kuin varhainen Nine Inch Nails, jota IAMX on päässyt sopivasti sormeilemaan.

Boy King on jälleen jotain täydellisen erilaista, Wild Beastsin kaivaessa itsestään esiin uuden vaihteen, sivun, tai oikeastaan mammuttimaisen luvun. Tällä albumilla Celestial Creaturesin hunajainen pop-turmeltuneisuus voi kävellä käsi kädessä ironisen Ponytailin kanssa, eikä edes Dreamlinerin kaltainen hauras pop-rakennelma sorru itsensä mahdottomuuteen, vaan sulkee kokonaisuuden kuten pitääkin. Mestarillisesti. Rohkeasti. Uutta, aina vain lupaavampaa tulevaisuutta kaikuen.