Neil Young: Earth

Neil Young jatkaa ristiretkeään maapallon puolesta. Edellisellä studioalbumillaan legenda hyökkäsi voimakkaasti maatalousyritys Monsantoa vastaan - ja nyt ollaan vielä paljon laveammilla poluilla. Young on kuvaillut Earth-livealbumia 13 laulun kokoelmaksi hänen elämänsä varrelta - lauluista joita hän on kirjoittanut yhdessäelosta planeetallamme. Suurin osa eli neljä on kuitenkin tuoreimmalta The Monsanto Years -albumilta.

Sovitaan, että unohdetaan moralisointi niiltä osin, että Young lentelee työkseen ympäri maailmaa, omistaa karjatilan ja kymmenittäin vanhoja, erityisen paljon saastuttavia autoja (liikenne ja kotieläintuotanto ovat YK:n mukaan ilmastonmuutoksen kaksi merkittävintä aiheuttajaa). Onhan toki sanottava, että ilmastonmuutoksesta kiinnostuttuaan hän ryhtyi tutkimaan vähemmän saastuttavia polttoaineita ja tapoja autoilla. Autojen kautta tarinaa kertovassa Special Deluxe -kirjassaan mies myllyttääkin päättäjiä ja lobbareita järjettömästä energiapolitiikasta.

Sovitaan, ettei kuitenkaan unohdeta sitä, että kalkkunoiden, hyönteisten ja varisten äänet eivät ole millään tavalla luonnonmukaisia särökitaroiden ja feedback-ujellutusten seassa. Kappaleiden väliset siirtymähetket ovatkin sitten asia erikseen. Wolf Moonia edeltävä sudenulvonta on sieltä hyväksyttävimmästä päästä. Young on sanonut, että hän inspiroitui eläimistä, koska niissä ei ole “hermostunutta fiilistä tai vihamielisyyttä”. Niinpä hän on ilmeisesti halunnut aiheuttaa ne kuulijalle.

Musiikillisesti Earth on toki makoisa. Albumin laulut on valittu tarkalla seulalla mietityn kokonaisuuden aikaansaamiseksi ja viimeistään nyt voidaan todeta, että “taustabändi” Promise of the Real on Youngin uusi Crazy Horse. Vaikka Earth on ideansa puolesta helppo leimata Youngin “kukkuu-julkaisujen” joukkoon, kantaaottavuuden esiintuomisessa on myös toimivia oivalluksia, kuten iloisia mainosrallatuksia tottumaan laulaneet taustalaulajat, joita Young ohjeisti luikauttelemaan korostetun pirteästi esimerkiksi öljy-yhtiö Exxonista ja Monsantosta.

Earthin säröisimmät vedot ovat jonkinlaista kiireellistä kiireettömyyttä. Soitanta on vihaista ja korostetun tiukkaa, mutta kappaleille annetaan aikaa päästä maaliinsa. Räikeimmillään tämä korostuu 28-minuuttisessa (!) Love And Only Lovessa, joka saa hieman Earthia muistuttavan Weld-livealbumin (1991) 14-minuuttisen Like a Hurricanen kuulostamaan kahden minuutin pop-hitiltä.