The Grande Bois: Surf Salvation

Omakustanne

The Grande Bois on vuosien saatossa julkaissut nipun kiekkoja, joista pari on päätynyt Desibelinkin arvioitaviksi. Etenkin kolmen ja puolen vuoden takainen Apocalypse 12 osoitti, että The Grande Bois on vakavasti otettava nimi, jonka liikkeitä sopii seurata. Kauhukuvastoista tutut ömmiäiset ryömivät yhä niin levyn kansissa kuin surf-biisien tunnelmissakin, mutta kun materiaalin tutustuu käy selväksi, että enemmän tämä on tehty virne suupielessä kuin irvistys naamalle levinneenä. Tai näin ainakin allekirjoittanut tulkitsee instrumentaali-surf-rockabilly -annosta.

Surf-pelastusta julistava intro on hieman outo, mutta ensimmäinen huippuaalto koetaan jo kolmannen raidan kohdalla, kun Matador leikittelee nimensä veroisesti, ja koukuttaa siinä sivussa liki täydellisellä paketillaan. The Grande Bois pitää selvästi surfin aaltoja vain alkupisteenä, josta voidaan ilman sen kummempia tunnontuskia operoida eri suuntiin, ja tämä vapaus nostaa Surf Salvationin osakkeita kummasti. Vaikka 12 biisin ja turhahkon intron joukossa on paljon ylimääräistä rasvaa, osuu yhtye parhaimmilleen kultasuonista vahvimpiin. Esimerkiksi helkkyen etenevä ja hypnoottiseksi äityvä Restless (and Re-Animated) Legs on valioyksilö useammallakin mittarilla mitattuna, eikä edes korneilla puheilla höystetty Private Eye kaadu katuun, kun renkaat rullaavat vastustamattomasti eteenpäin. Esiin tulee nostaa myös loppumetreille sijoitettu Road Rage jonka hakkaavassa rokkauksessa trio noituu itsestään irti vielä uuden, ja yllättävän, vaihteen.

The Grande Bois osaa tehdä biisejä, mutta kokonaisuuksien kanssa tilanne onkin sitten hieman toinen. Biisijärjestyksellä on aina merkitystä ja jos joukossa on pari heikompaa lenkkiä, tulisi ne tipauttaa surutta pois. Näillä pienillä muutoksilla kun kelpo levystä voisi kasvaa osiensa summaa suurempi mestariteos. Potentiaalia kyllä on, se pitäisi vain hyödyntää huomattavasti tehokkaammin.