Pilgrim Speakeasy: Freak Deco

The Moose House

Maailma muuttuu, ihmiset muuttuvat, hiustyylit muuttuvat – mutta joihinkin asioihin voi edelleen luottaa. Kuten vaikkapa siihen, että uusi Pilgrim Speakeasy levy onnistuu aina yllättämään, vaikka Roger Daviesin, tuo Skotlannin lahja Sotkamolle, psykedeelissävytteinen tyyli olisi kuinka tuttua ennestään. Kuvittelin itsekin, että reilun kahden vuoden takainen Lo-fi Love at the Park Cafe -albumi olisi vaikea, mahdollisesti jopa mahdoton, pala ylittää. Mutta mitä vielä? Freak Deco vie soundia uuteen suuntaan ja on kuin jälleen yksi aloitusruutu, jonka jälkeen kaikki ovet ovat taas apposen avoimia.

12 biisiä ja lähes 69 minuuttia ovat mammuttimainen annos pilgrimspeakeasyismiä, joten herra Davies ei ole edelleenkään päässyt eroon helmasynnistään, mutta jos pienen venyttelyn kestää antaa tämäkin albumi paljon. Ja kuten edeltäjänsä, Freak Decolle pitää antaa aikaa ja tilaa. Kiekko taipuu kieltämättä taustamusiikiksikin, mutta näin tehdessä monet aarrearkut jäävät löytymättä ja voinkin suositella albumin tarkkaa läpikampausta joko tuhdilla äänenpaineella, kuulokkeilla, tai vaikka kummallakin, jos kuuloelimet vain kestävät moisen.

Kaiken pohjana on jälleen psykedeelinen poprock, jota väritetään joskus progemmalla kamalla, toisinaan taas funkin notkistavilla voimilla tai elektronisella pop-rockilla. Nojaillaanpa välillä svinginkin seinustaan, kun Unbelievable virnuilee yleisölle kuin Chris Connellyn ja Frank Sinatran yhdistelmä, keskari pystyssä tietysti. Paketin kummallisin, ja samalla kenties kiehtovin, numero on kuitenkin yli yhdeksän ja puoliminuuttinen Life Force joka kaikuu kuin skan löytänyt Santana, jota Big Audio Dynamite tukee.

Aiemmin Davies on sortunut venyttelyn lisäksi turhan täytettyihin raitoihin, mutta nyt voin ilokseni todeta, että tuoreet kappaleet elävät ja hengittävät vapaammassa ilmanalassa. Eikä mistään ole tarvinnut edes tinkiä, sillä kuten todettua, biisit kyllä jyräävät eteenpäin, kun niille vain kallistaa korvansa.