Juuso Paaso & Laiha lohtu: Vorriori

Guggenrecörds

Musiikin mosaiikkikentillä on aina tilaa uusille yrittäjille, eikä Guggenrecördsin ensimmäinen julkaisu ole lainkaan hullumpi tapaus. Jo komeasti väritetyn c-kasetin kannet lupaavat ensiluokkaista lo-fi rock kokemusta, eikä lupaus jää suinkaan lunastamatta.

Vorriori onkin 13 vapaamuotoisen rock-biisin yhteenliittymä, jossa flirttailu kantrin kanssa voi viedä vaikka Sysmän tienoille. Matkahuoltoblues ei varsinaisesti ole se bluesein vetäisy päällä maan, mutta punk-asenteella päästään jo pitkälle, paljon pidemmälle kuin mitä Kotimatka antaa ymmärtää. Kolmikon tapa nitoa kotimaisen uuden aallon brittivetoinen ahdistus amerikkalaisen rockin perimään kukkiikin herkullisesti, sillä lopputulos voi viistää vaikka läheltä Maailman soviet-poppia, eikä vene keiku vieläkään.

A-puolen helmet ja B-puolen iskut muodostavat yhdessä sellaisen lo-fi rock -risteilyohjuksen, että kasettia tulee pyöritettyä kuin huomaamatta yhä uudelleen ja uudelleen (en muuten omista automaattisen käännön omaavaa dekkiä, joten kasetti pitää aina itse kääntää). Enkä voi kuin ihastella sitä yksinkertaisuuden neroutta, jolla mm. Päivä paistaa eiliseen ja josta Sabotaasilta lainattu protestilaulu Liukuhihnatyöläinen on kudottu kasaan. Ei niitä aineksia paljoa ole, mutta kun kaikki merkitsee enemmän ja toimii yhdessä lähiympäristönsä kanssa, nousee lopputuloksen pistesaldo kummasti. Huuruisen 60’s psykedelian värittämä Koppakuoriainen levittää värikkäät siipensä puolestaan nostalgian ilmapyörteiden vietäviksi, aivan kuin Elvis joka todella olisi asunut viime vuodet Maskussa, paikallisen K-kaupan yläkerrassa.

Soundit ovat kautta linjan asianmukaisen huojuvat, urkujen ulistessa kitara-basso-rummut kolmion päällä. Juuso Paaso ei vokalistina juuri huikaise – noin tekniseltä puolelta tarkasteltuna ainakaan, mutta herra onnistuu välittää sellaista arjen ahdistusta sekä tunnetta, jota on todella vaikea luoda keinotekoisesti. Ehkä se on jotain mikä asuu suomalaisessa psyykkeessä, tuo ”ei tämä tästä, mutta yritetään silti” -asenne, jossa toinen puoli suusta puree hammasta toisen virnistäessä.