Red Kaukasus: Reflections

Ichorous Music

Post-rock yhtyeitä tuntuu syntyvän yhä kuin sieniä sateella. Kilpailu siis kovenee ja ryhmät kehuvatkin kilvan, kuinka juuri heidän musiikissaan tunnelmallisuus on vahvinta, kraut-jumitus hypnoottisinta ja ne isosti niskaan kaatuvat kertosäkeet tarttuvimpia. Ylitarjonta johtaa väistämättä alikiinnostukseen, mutta Red Kaukasus -yhtyeen kohdalla voin sanoa puhtain sydämin, että innostuin kun bändin uusi levy päätyi käsiini. Reilu kaksi vuotta sitten arvioimani The Architect -debyyttialbumi oli pienistä puutteistaan huolimatta erittäin lupaava tapaus, jonka ääreen olen satunnaisesti palannut viimeisten kahden vuoden aikana ja ainakin tahollani oli ehtinyt kasautua odotuksia uuden albumin suuntaan.

Arvioimani Reflections on cd-painos, jolta löytyy yhdeksän biisiä, albumin vinyyliversiolla kappaleita on seitsemän, kun taas digijulkaisulle on saatu oma bonus-raita, jolloin pitkäsoitolla on mittaa kokonaiset kymmenen raitaa. Versioita siis piisaa keräilijöiden riemuksi, mutta tämä yhdeksän raitaa ja vajaa 52 minuuttia tuntuu ainakin sopivan napakalta annokselta vielä reilun viikon tehosoiton jälkeen. Esikoista vaivanneet junnailut eivät haittaakaan enää kulkua, sillä nyt suvannot istuvat paikoilleen kuin luonnostaan ja tasapaino tuntuu muutenkin löytyneen. Ryhmän musiikki on siirtynyt entistä kauemmas raja-aidoista, jonnekin rock/pop/metal/proge -taivaan tuolle puolen, jossa tärkeintä on itse kappale, ei se mihin looshiin sen voi sijoittaa.

Levyn avaus on tosin melkoinen haaste kuulijalle, sillä päälle seitsenminuuttinen Purebred ja sitä seuraava, metallisimmissa purkauksissaan suorastaan vihainen Sylvan ovat kuin albumi minikoossa. Paloissa riittää osia, vaiheita ja liukumia, kiihdytyksiä ja jarrutuksia, suurta äänivallia ja pienten nyanssien esiin tuontia. Eikä touhu ole vain taitojen ja temppujen esittelyä, vaan ryhmä osaa oikeasti rakentaa kappaleidensa palasista kokonaisuuksia, jotka ylittävät vaivatta osiensa summan. Joskus kaksi vuotta voi olla uskomattoman pitkä aika, näemmä.

Vahvasta ja vakaasta kappalejoukosta on vaikea nostaa yhtä muiden eteen, sillä jokaisella raidalla on omat vahvuutensa ja hetkensä. Hieman sisaruksiaan kevyempi ja melodialtaan popahtavampi Ghosts, sekä rakenteensa koukeroissa ja kokeellisuudessa ledzeppelinmäinen Room with No Corners saattaisivat ehkä nousta tänään kitarankielen verran muiden edelle. Biisikatraan rockimpaan päähän sijoittuva Vestal viimeistelee matkan puolestaan nousujohteisissa ja vahvoissa tunnelmissa. Siinä onkin sopivan kaunis valioyksilö, jonka myötä Reflections sulkeutuu kuin simpukka. Kaunista, vahvaa, äärimmäisen lupaavaa.