Sebastian Leino: Aika päästää irti

Omakustanne

Joensuulainen lauluntekijä Sebastian Leino on tehnyt musiikkia aina vuosituhannen alusta saakka. Viimeisimpänä pysäkkinä ennen tätä soolokiekkoa toimi Hullut Hattuset -yhtye, jonka iloinen lastenmusiikki kíteytyi etenkin mainiolla Siilijalanjälki -albumilla. Useammissa yhtyeissä vuosien kuuluessa vaikuttanut Leino siirtyy soololevyllään kotimaisen poprockin melodisempaan laitaan, aiheiden keskittyessä nyt aikuisten ihmisten arkeen, sen ongelmiin, päivänpaisteisiin, sekä niihin satunnaisiin solmukohtiin jotka voivat olla muutakin kuin sattumaa.

Albumi käynnistyy vahvoissa tunnelmissa, sillä niin Kiire kuin Kaksi minää suorastaan tihkuvat tarttuvuutta. Etenkin jälkimmäisenä mainitussa sovitus on hiottu huippuunsa, jokaisen palan ollessa kirjaimellisesti osa jotain suurempaa. Arjen inhorealismin kuvaus ei sen sijaan onnistu aivan yhtä hyvin, ei vaikka Kadun toisella puolella pitääkin sisällään joitain loistavia oivalluksia. Sen sijaan sopivasti egotripatulta Kentiltä soundaava Herttaässä, sekä napsakasti emo-rock junalla puksuttava Kunniatta ovat puhtaita osumia, sävellysten ja sovitusten puolesta nyt ainakin. Eikä Leino sanoittajanakaan varsinaisesti mitenkään haparoi, mutta mies kaipaisi kelpo kumppania, joka hioisi lyriikoista pois ne ilmeisimmät klisheet – tai teroittaisi niistä pistävämpiä piikkejä. Liekö vuodet lastenmusiikin parissa tehneet sitten tehtävänsä, kun tarinat ovat sinällään mielenkiintoisia, mutta toteutustapa on kenties liikaa ”miellytetään mahdollisimman monia” -osastoa.

Pari asiaa ovat kuitenkin varmoja: Leino on melkoinen kappaleiden kirjoittaja ja Aika päästää irti on debyyttialbumina vahva näyttö. Herran takana soittava trio on luonut yhdessä Leinon kanssa täyteläisen ja rikkaan soundimaailman, jonka äärellä viihtyisi pidempäänkin. Lupaavaa, äärimmäisen lupaavaa.