Vesala: Vesala

Maailmanloppu on ainut asia/josta osaisin laulaa/mutta rakkaus myy/ja siinä on monen laulun syntysyy. Paula Vesalalta osattiin ehkä odottaa tiettyä intiimiyttä nyt kun tekstejä laulaa enää hän itse, mutta ihan tällaista tunnustuksellisuutta kukaan tuskin odotti. Vesalan debyyttisoolon avausraita ottaa muutenkin mahdollisimman paljon etäisyyttä PMMP-menneisyyteen. Kansilehden tiedot kertovat olennaisen, sieltä kun löytyy erikseen maininnat ohjelmoinnista, rumpuohjelmoinnista ja lisäohjelmoinnista.

Mikään konealbumi Vesala ei toki ole. Elektronisia elementtejä on käytetty ajattomuutta hakien siten kuin ne kappaleita ja yleissoundia palvelevat - modernia kansainväliseltä kuulostavaa pop-musiikkiahan tässä kuitenkin tehdään. Jos Gösta Sundqvist olisi elossa, hänkin olisi aivan hyvin voinut käyttää koneita samaan tapaan kuin Tytöt ei soita kitaraa. Ja mikä tärkeintä, hän olisi voinut myös säveltää kyseisen laulun, mikä on lähes ylin tunnustus sävellystaidoista minkä ainakaan minulta voi saada.

Popimmillaan Vesala onnistuu parhaiten Tequilassa ja Älä droppaa mun tunnelmaa -rallatuksessa, josta tekijöidenkin (Vesala, Joonas Angeria ja nykyään parhaiten Saimaa-yhtyeen johtajana tunnettu ex-Tehosekoitin-kitaristi Matti Mikkola) on täytynyt oivaltaa että kyseessä on takuuvarma hitti. Näiden laulujen tasolle eivät kuitenkaan kaikki esitykset yllä ja se on tämän albumin ongelma. Vaikka Vesala ottaa lauluissaan eri hahmoja, keski-ikäisen setämiehen korvaan Mitä jos sä oisit silti mun kaa ja muutama muu kuulostavat hiukan liian teiniltä - ottaen huomioon että setämies on artistia nuorempi.

Vaikka Vesalaa on toisinaan vaikea erottaa Chisusta, tunnelmapaloissa levy on mestariainesta. Takkipinon suojassa kuvaa rivien välissä kokonaisen tarinan kahden ihmisen pitkästä historiasta, joka muuttuu kun ei saa ottaa enää toista kädestä ettei joku huomaa. Kaikki se jää pois jättää ihanasti tulkittavaa. Jääkö “kaikki” pois sen takia, että jompikumpi on tavannut jonkun toisen vaiko esimerkiksi sen takia, että moinen toiminta ei olekaan yhtäkkiä yhteiskunnan tai paikallaolijoiden silmissä hyväksyttyä?

Sinuun minä jään tuntuu hienoimmalta kotimaisen albumin päätösraidalta useampaan vuoteen. Kappale yhdistää Love Storyn tunnuskappaleen (ei elokuvan) kepeyden, Carolan ylimaallisen taitavuuden ja Paula Vesalan uskomattoman hienon, kliseevapaan ja monimerkityksellisen runouden: Milloin huomasin/sä tartuit käteen jota tuskin ojensin/ja pian toinen siinä vierellä makaa/etsii sitä samaa pientä neliapilaa/Sen antaa lyhyt kesä. Tämän täytyy nousta häälaulujen joukkoon - tai sitten maailmanloppu on oikeasti lähempänä kuin rakkaus.