Eri esittäjiä: Dylan suomeksi

Bob Dylan on maailman eniten versioitu sooloartisti, eikä bändeistäkään häviä tällä saralla kuin muuan The Beatlesille. Melko tuoreessa muistissa on hengästymiseen asti monipuolinen, peräti neljän cd:n ja yli 70 kappaleen Amnesty-kokoelma, mutta Dylanin 75-vuotisjuhlien kunniaksi maestron tuotantoa on äänitetty ensimmäistä kertaa laajamittaisesti suomeksi. Uhkarohkean projektin vetäjänä on albumin housebändin Wentus Blues Bandin Robban Hagnäs.

Dylania on toki käännetty ennenkin ja vieläpä mestareiden toimesta, mutta albumikokonaisuutena tämä lienee ensimmäinen laatuaan. Niistä mestareista Hectorin kääntämä When I Paint My Masterpiece ja Lay, Lady Lay eivät valitettavasti ole mukana tällä levyllä. Jarkka Rissasen suomennos Kun mä lasken Niagaran Eero Raittisen ja Tero Pulkkisen tulkintana on ihan hauska, mutta Hectorin Kun tein suurteoksein on kieltämättä parempi.

Sen sijaan Juicen loistelias Vahdinvaihto Anssi Kelan komeana “E-Street Band” -tulkintana on onneksi mukana. Suomennoksessa tulee hienosti ilmi, miten Dylanin viitteet muihin kirjallisuuden teksteihin ja surrealististen tarinoiden ydin on auennut Leskiselle. Ero esimerkiksi Mariskan All Along the Watchtower -suomennokseen (Samaan aikaan naapurissa) on hätkähdyttävä. Kun Heikki Silvennoinen vielä apinoi parhaansa mukaan Jimi Hendrixiä, mentäisiin kitschin puolelle ellei biisi olisi pirun hyvä.

Mariskan kunniaksi on kuitenkin sanottava, että toinen hänen sanoituksistaan (jonka nainen myös itse tulkitsee) onnistuu huomattavasti paremmin. Mun ainoo rakkautein on hieno esitys, jonka ainoastaan ylivertainen Ebba Forsbergin ruotsinkielinen versio, Dylanin alkuperäinen ja kenties Bryan Ferryn näkemys kykenevät lyömään laudalta. Siltikään en ole täysin varma, onko I'd go hungry, I'd go black and blue/I'd go crawling down the avenue -rivien muokkaaminen muotoon Mä nälkää nähdä voin vuokses sun/juoksen junan alle, ruhjoudun aivan täysin onnistunut. Toki moista banaaliutta perustellaan seuraavissa riveissä: jos se mitään auttaa, katsos kun/oot ainoo rakkautein.

Bändi on ottanut oppinsa Dylania 1960- ja 70-luvuilla säestäneeltä The Bandilta täyden kympin arvoisesti. Ja mitä enemmän kuuntelee, sitä vähemmän suomennokset ottavat korvaan. Jukka Gustavsonkin vetää niin upeasti, ettei hänen “rivit tuli täyteen, mutta riimit ei” -sanoitukset enää edes haittaa, vaikka Juicen Joutavat tunteet olisikin ollut mielenkiintoisempi Is Your Love in Vain -suomennos. Pelle Miljoona ja Paleface ovat tulta ja tappuraa ja Kai Kujasalon suomentama Raivon kyyneleet saa yliarvostettuna pitämäni Tears of Ragen (joka on muuten Richard Manuelin, ei Dylanin säveltämä) ensimmäistä kertaa kolahtamaan kuin miljoona volttia, kiitos Mika Kuokkasen ja Ninni Poijärven. Wentus Blues Bandin esittämä Sokea McTell on puolestaan hieno sovitus Dylanin parhaisiin kuuluvasta ylijäämäraidasta. Kaiken kaikkiaan Dylan suomeksi on pienen totuttelun jälkeen komea ja monipuolinen tribuutti-albumi kaikkien aikojen parhaalle lauluntekijälle.