Julkaistu: 15.07.2016
Arvostelija: Mika Roth
Domino
Yhdysvaltalais-englantinen The Kills on saavuttanut viidennen pitkäsoittonsa virstanpylvään, eikä matka alusta nykyiseen pisteeseen ole ollut suinkaan nopea tai helppoa. Yksitoista vuotta sitten ilmestynyt kakkosalbumi No Wow sai Desibelin(kin) syyttelemään duoa kopioinnista, tai vähintäänkin keskinkertaisuudesta. Vuoden 2008 Midnight Boom ja kolme vuotta myöhemmin pyöräytetty Blood Pressures eivät nekään varsinaisesti räjäyttäneet pankkia, vaikka jälkimmäinen näistä ihan mukavasti jenkkilistalle nousikin. Ash & Ice -albumin hiljalleen valmistuessa tekijät ovat vihjailleet niin soundin kuin tyylinkin päivittyvän ja kehittyvän, joten ydinkysymys kuuluukin: joko nyt olisi vokalisti Alison "VV" Mosshartin ja kitaristi Jamie "Hotel" Hincen vuoro paistatella suurimmissa parrasvaloissa?
Olisi mukavaa julistaa kaksikko voittajaksi heidän henkilökohtaisella maratonillaan, mutta ei – Ash & Ice ei kanna kaksikkoa rockin paratiisin porteista sisään. Särmäisen laulun ja murisevan kitaran kylkeen on kyllä siunaantunut uusia juonteita, vaikka biisit tunnistaa edelleen vaivatta tekijöidensä lapsiksi. Mielenkiintoisin lisä on tumma blues, jonka hivuttautuminen kitaran soundiin ja taustalle ripoteltuihin koskettimiin, antaa levylle roppakaupalla sielukkuutta. Mukaan on kelpuutettu myös elementtejä, jotka löytyvät yleensä tanssilattioiden synkemmistä varjoista (sanoiko joku IAMX?), mutta depechemodemainen kohtalokkuus on edelleen lähinnä kaukainen haave. Aavistuksenomaiset kurotukset kohti popimpia vesiä auttavat sentään biisien tarttuvuuden tehostamisessa, mutta niin kovin moni raidoista tuntuu edelleen jäävän lyhyeksi potentiaalistaan.
Ash & Ice toimiikin periaatteessa kaikilla sylintereillään, mutta olisi järjetöntä väittää, etteivätkö alkuun sijoitetut sinkkuraidat olisi kiekon upeinta antia. Doing it to Death ja Heart of a Dog edustavat sitä The Killsin vastustamattomuutta, jonka olisi suonut leviävään laajemmallekin, mutta syystä tai toisesta suurin osa muista raidoista kuulostaa näiden valioyksilöiden vähäisemmiltä variaatioilta. Hard Habit to Break sekä vain kaksi ja puoli minuuttiseksi puristettu piano-balladi That Love iskevät vielä tulta, mutta muuten onkin sitten hiljaisempaa.
Lontoolais-Floridalainen duo on primitiivinen, riisuttu ja hetkittäin jopa brutaali. Nakuttavalla rumpukoneella ja matalia tasoja rakastavalla särökitaralla luodut kappaleet nostavat mieleen mm. The White Stripesin, Patti Smithin ja 70-luvun New Yorkin underground-skenen.
Linkki:
thekills.tv
(Päivitetty 15.7.2016)