Julkaistu: 18.06.2016
Arvostelija: Mika Roth
Hassle Records
Englantilainen Lonely the Brave niitti pitkälti pelkkiä kiitoksia kahden vuoden takaisella The Day’s War -debyyttialbumillaan. Ryhmää on verrattu niin grungen suuruuksiin, Don Brocon kaltaisiin tienraivaajiin, kuin jopa Bruce Springsteeniin, mutta viisimiehistä yhtyettä ei voi oikein sulkea minkään tietyn genren sisään.
Toisella albumillaan kokoonpano jatkaa rankemman rockin ja jopa hardcoren sotkemista popin palasiin, eikä singer-songwriter -tyylittelykään ole poissuljettu vaihtoehto, kuten vaimeasti mutta väkevästi soiva avausraita Wait in the Car osoittaa. Alkuun tuosta pitkitetystä introsta tuntuu olevan liian pitkä matka Rattlesnakesin stadion-postgrungeen, puhumattakaan iisimmän ja tuoreemman RHCP:n mieleen tuovasta Diamond Days -leijailusta, mutta niin vain Lonely the Brave saa tungettua hyvinkin erilaiset raidat samojen karmien sisään. Tai, noin suurimmaksi osaksi ainakin. Rankan runttauksen ja leijuvan maalailun vuorottelu ei ole temppuna sieltä uusimmasta päästä, mutta Cambridgen viisikolle on nostettava hattua ansiokkaasta kamppailusta.
Oma tyyli on muotoutunut jo vahvaksi eikä tarttuvan, mutta samalla sopivan haastavan kappalemateriaalin luominen näytä tuottavan ongelmia. Tältä pohjalta Lonely the Brave on mainiossa etulyöntiasemassa moniin kilpakumppaneihinsa nähden. Ryhmän suurin ongelma tuntuukin olevan vokalisti David Jakesin hc-sukuinen laulutyyli, jossa mies lähinnä huutaa joka kovaa tai kovempaa, eivätkä hienojen sovitusten ja vahvojen melodioiden sallita näin kehittyä luonnollista tietään. Huuto kun on huutoa, tekee sen sitten kuinka hiljaa tahansa.
Englantilainen rock-yhtye, jonka musiikissa voi kuulla niin hc:n raakuuden kuin popin pehmeydenkin.
Linkki:
lonelythebrave.com
(Päivitetty 18.6.2016)