White Lung: Paradise

Domino

Vancouverin, ja samalla koko Kanadan, yksi vahvimmista punk-bändeistä on kymmenen vuoden ajan taistellut tuulimyllyjä vastaan. Tyyli on hiljalleen muuttunut, mutta periaatteet ovat pitäneet aina kutinsa, mistä kiitos kuuluu pitkälti napakoille ja osuville lyriikoille.. Debyyttinsä vuonna 2010 julkaissut yhtye on tehnyt sittemmin uuden albumin joka toinen vuosi, joten nyt on jo neljännen pitkäsoiton aika.

Eikä kaikki ole toden totta kuin ennen, sillä Paradise eroaa edeltäjistään muutamalla äärimmäisen merkittävällä tavalla. Ensinnäkin uutukainen on kevyintä White Lungia koskaan, kitaroiden roson ja äänekkyyden asetuttua monta astetta alemmas. Toiseksi itse biisien rakenteet, melodiat ja sovitukset ovat vahvistuneet niin, että monin tavoin vuoden 2016 White Lung on kuin uusi yhtye, jonka luomassa punk-rockissa voi kuitenkin kuulla kuluneiden vuosien kerrokset.

Älkääkä ymmärtäkö väärin: Paradise ei ole täynnä kukkivia pop-kukkia ja iloisia jänöjusseja, sillä kyseessä on ihka oikea punk-levy. Biisien koukukkuus ja sovituksellinen vapaus ovat vain luoneet kokonaisuuden, joka ei ole kiinni missään tietyssä genressä, tai sen alasuuntauksessa. Vapaampi ilmapiiri kuuluu materiaalin rikkaudessa, sekä suorassa erinomaisuudessa, jonka ansiosta ryhmällä on viimein mahdollisuus murtautua myös laajempaan suosioon. Kiekon muuhun materiaaliin verrattuna rauhalliset Below ja Hungry kaatavat jo lupaavasti raja-aitoja, enkä voi kuin kumartaa Kiss Me When I Bleedin kaltaisille helmille.