Thrash And Burn

Dead In The Waterin äänimaailma on erittäin karu ja raaka, jopa niin karu että sitä voisi perustellusti kutsua poltetun maan soundiksi. Hämeenlinnalaisbändin viiden biisin mini-cd ei hellitä hetkeksikään ja miksi pitäisikään, kertoohan jo hirtehinen otsikko mitä tuleman pitää. Sharpevillen raunioista kohonneen Dead In The Waterin juuret ovat hard core –punkissa, jonka joukkoon yhtye on hämmentänyt lähinnä metallivaikutteita doomista stoneriin. Alle kahdenkymmenen minuutin kestoisena annoksena bändin äärimmäinen ryöpytys lienee tehokkaimmillaan ilman, että totaalisuus alkaisi jo puuduttaa. Laulajan korina on viritetty kielisoitinten tavoin todella matalille taajuuksille.

Ja on kyllä taivahan taaton tosiasia, että tämän musiikin saavuttamat uhka- ja vaarallisuuskertoimet ovat aivan toista luokkaa kuin useimmilla PMRC-statuksen ”ansainneista” bändeistä, joiden pelottavuus perustuu lähes järjestäen visuaalisiin keinoihin tai puberteettiseen kirosanojen käyttöön. Hitto vie, minä en edes tiedä miltä nämä tyypit näyttävät enkä kyllä haluakaan tietää, en ainakaan oikaistessani syyspimeällä Kalevankankaan hautausmaan kautta kotiin. Alle jäävät siis esim. Berzerkerit sun muut viime vuosien ylihypetetyt pikkupedot, jotka pinkoisivat sängyn alle piiloon jo Dead In The Waterin ensitahdeista. Bändin musiikista tekee totta myös jykevä tarttuminen ihmismielen ahdistukseen ja sen syihin. Soolokitara haparoi kyllä yllättävästi parissa kohtaa ja nyansseillahan Dead In The Water ei varsinaisesti juhli.