Seele: Jos vain kaiken jättäisin

Omakustanne

Seelen esikoispitkäsoitto on samaan aikaan suoraviivainen ja kimurantti tapaus. Suomenkielistä rockmetallia soittava yhtye kun on tavallaan hyvinkin simppeleitä ratkaisuja suosiva ryhmä, mutta biisien pintaa raaputtamalla alta paljastuu usein kunnianhimoisempia rakenteita, ovelia sovituksellisia jippoja ja – niin, onko mukana todella jotain voimaiskelmään viittaavaa? Kyllä, ainakin sellaisella yömäisellä tavalla, joka on viime aikoina hiipinyt mukaan kotimaisen rockin luokkakuvaan.

Esikoinen käynnistyy introlla, joka on kieltämättä komean kuuloinen, mutta antaa samalla rahdun väärän vaikutelman. Nostatuksen lopuksi eetterin kajahtava Irti ruumiista on kyllä vahva, omilla jaloillaan seisova rock-siivu, muttei sentään mitään withintemptationia. Enkelten luona on kiekon toinen ässä, jonka lyriikat herättävät sopivan määrän kysymyksiä ja antavat riittävästi vastauksia. Lupaavan alun jälkeen albumi menettää kuitenkin voimaansa, biisien muistuttaessa tarpeettoman paljon toisiaan. Iso ongelma lepää käytetyssä soundipaletissa, sillä sapluunan läpi tungetut kappaleet voisivat olla paljon enemmänkin, mikäli yhtye olisi vain uskonut niihin riittävästi. Toisaalta tämä tapa tekee albumista ehyen kokonaisuuden, mutta mielestäni yhdenmukaistus on viety liian pitkälle ja näin biisien täydet potentiaalit jäävät lähes poikkeuksetta hyödyntämättä.

Kuolo korjaa rimpuilee kahleista hetkeksi vapaaksi ja metallisen siivun voimassa on jotain, jota bändin kannattaisi tutkia uskaliaammin. Toinen lupauksia kuiskiva raita on Rakkaudesta sokea, puolittaiseksi mahtiballadiksi työstetty pienoismestariteos, joka olisi ansainnut rohkeamman toteutuksen. Harmi että yhtye ei pysty heittäytymään ainakaan vielä täysin materiaalinsa mukaan, mutta kyseessähän on vasta esikoisalbumi, joten aika ei ole loppumassa mihinkään. Lievästi geneeristä mutta kaikesta huolimatta lupaavaa.