Utopianisti: The Third Frontier

Pohjola Records / Rockadillo Records

Kaksi ja puoli vuotta sitten pähkäilin Utopianstin II-albumin äärellä. Levyn tarjoama musiikillinen ilotulitus oli toden totta jotain muuta – jotain jota ei voinut luokitella, lajitella, tai niputtaa tuosta vaan. Siinä missä Markus Pajakkalan kipparoima ryhmä toimi viimeksi hyvinkin vaihtelevilla kokoonpanoilla, on kolmas albumi ikuistettu kiinteämmällä porukalla. Kaikki materiaali on yhä lähtöisin Pajakkalan kynästä, mutta nyt jokaisen raidan soittaa seitsenhenkinen The Utopianisti Band. II-albumin soittajista mukaan on taitanut mahtua vain kitaristi Antero Mentu, mutta ei tämä uusikaan ryhmä mikään keltanokkien joukko ole.

Tiivistyneet rivit kuuluvat yhtenäisempänä soittona, minkä ansiosta The Third Frontier on edeltäjäänsä ehyempi ja helpommin lähestyttävä albumi. Pajakkala & co. osaa vaikka mitä, se ei jää epäselväksi, mutta nyt kaikkea ei ole pyritty heittämään samalle levylle. Keskittyminen jazzahtavan progerockin suuntaan onkin viisas veto, sillä vaikka tango ja metalli ovat nekin mielenkiintoisia suuntia, on moisten äärimmäisten kurottelujen puuttuminen oikeastaan rentouttavaa. Pajakkala on pitänyt myös sisäisen Zappansa paremmin kurissa, minkä ansiosta ne järjettömimmät/nerokkaimmat kolmiloikat jäävät puuttumaan. Jotain voitetaan ja jotain menetetään, mutta uskallan väittää että plussat selättävät tässä tapauksessa miinukset.

Ns. perinteisemmän progerockin ja satunnaisten jazzin palasten väliin on sentään ilmestynyt jotain uutta. Ryhmä näet flirttailee 60-luvun elokuvamusiikin kanssa, seikkaillen siellä jossain mistä syntyivät ne kaikkein grooveimmat sci-fi tv-sarjojen tunnarit. Ja jos ette ymmärrä mistä puhun, niin käykääpä kuuntelemassa 60-luvun orkkis Star Trek -laulu ja sarjan klassisiin jaksoihin sävellettyä musiikkia, tai vaikkapa Not of This Earthin hyytävä fiilistely tai alkuperäisen The Time Travelersin hämmentävä kiemurtelu.

Erilaista, piristävää, oivaltavaa ja edelleen niin kovin yllätyksellistä, mutta nyt turhan kikkailun painolasti ja sillin makuinen salaatti ovat poissa. Parasta Utopianistia tähän mennessä, siis.