Esa Pietilä: Times and Spaces

Eclipse

Esa Pietilän massiivinen tupla-albumi on nimetty monella tapaa osuvasti. Ensinnäkin tenorisaksofonin äänen lähes kokonaan rakentuva tupla-albumi vaatii toden totta aikaa ja tilaa, jotta lähemmäs 85 minuuttinen matka musiikin ihmemaahan olisi mahdollisimman antoisa. Toisekseen, kun levyille antaa aikaa, ne vievät sinut virkistävän erilaisiin paikkoihin, kenties jopa erilaisiin aikoihin, kun mielikuvituksen kahleet kirpoavat musiikin voimasta ja ajatukset pääsevät todella liitämään.

Levykaksikon ensimmäinen osa, Times, on puoliskoista ehdottomampi. Sen raidoilla äänessä on vain ja ainoastaan Pietilän saksofoni, joka piirtelee kahdeksan erilaista raitaa kuulijoiden ihmeteltäväksi. Tunneskaala ulottuu Blue Timen vaimeasta kaipuusta, Springy Timen leikkisyyden kautta aina Land – Sea – Air Timen luonnonelementteihin saakka. Omalla tapaa kiehtovin luku on ehkä sittenkin Accelerating Time, kaihoisa luonnostelma, jonka sielu vaikuttaa olevan vedossa ainakin kahteen eri suuntaan. Kappaleet ovat jossain taiteen ja musiikin rajoilla, mikäli moisia nyt ensinnäkään on olemassa, ja tuntuvat antavan jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta.

Tuplan toinen puoli, eli Spaces, jatkuu pitkälti samoilla linjoilla, mitä nyt tenorisaksofonin äänen rinnalle nostetaan kraftwerkmaisesti tuotettuja koneääniä. Eli kolinaa, nakutusta, tärinää ja värinää, mikä tosinaan toimii loistavasti, toisinaan vähemmän häikäisevästi. ”Elävä elektroniikka” istuu kuvaan parhaimmin silloin, kun se jää säestäjän rooliin, koska se ei pysty koskaan tosissaan haastamaan Pietilän virtuoosimaista soittoa. Ja tuo soittohan on koko teoksen ydin, sielu, ja jokaisen väylän portti. Kuten todettua tämä kokonaisuus vaatii aikaa ja tilaa, mutta sille kannattaa antaa kumpaakin runsaasti.