Attraction 65: Attraction 65

Atenzia

Ruotsalaislafka Atenzian viimeaikaisista julkaisuista on Desibelissä ehditty jo arvioida Melodinen tuoretta levyä. Saman lafkan antia on myös laulaja-kitaristi Gregg Fulkersonin johtaman Attraction 65:sen debyyttilevy, jonka sisältöä voisi kai nimittää ”aikuisrockiksi”. Hylätään Fulkersonin ja basisti Michael Spearsin aiemman yhtyeen Blue Tearsin voimarokki, otetaan tilalle rauhallisempi melodinen fiilistely, johon sotketaan muutama viipale Springsteenmaisia rouhuvan roheita balladeja mahtipontisilla kertosäkeillä, vahvistettuna akustisella kitaralla ja rehellisen henkevällä miehisellä laulutulkinnalla. Sitten ehkä vielä jotain ”köyhän miehen U2:sta”... tai viisikymppistä Bon Jovia. Miksei myös heitetä nimenä esiin amerikan lihamureke Meat Loaf.

Suhteellisen rauhallista, pitkästyttävän tasapaksua (eli tylsää) musiikkia ilman sen suurempia väristyksiä tai koukkuja. Modernia melodista rockia. Tarpeen mukaan huuliharppua, vauhdikkaampien repäisyjen väliin herkkiä balladeja, perin juurin amerikkalaista... Niinpä ei olekaan mikään yllätys, kun akustisen kitaran varressa näppäilevän Robert Streetsin, sähköistä kuusikielistä kurittavan Paul Zegelienin ja rumpukalvoja paukuttavan Ludo Baccherinin täydentämän viisikon kotipaikaksi paljastuu Nashville, joka mielletään ehkä enemmän kantrin mekaksi kuin tunteellisen melodiarockin lähtökuopaksi.

Vaikka levyn starttaava, suhteellisen mukavalla juoksulla etenevä Believe toimiikin ihan hyvin harmittomana repäisynä eikä Trainin ja Storm In My Heartin kaltaisissa melko massiiviseen kertoon nousevissa rauhallisemmissa balladeissa sinänsä olekaan suurempia nurkumisia, ei levy sytytä, ei sitten lainkaan! Olenko itse liian aikuinen aikuisrockille vai mikä lie syynä, mutta Attraction 65:sen kuuntelu alkaa saman tien haukotuttamaan. Varmasti vastaavalle melodiselle pullalle löytyy vastaanottavaisempia mussuttajia kuin minä, mutta henkilökohtaisesti toivon, että tämä oli viimeinen kuulemani aikuislevy... jos niistä valtaosa on tällaisia. Vaikka soittotaito iän myötä kasvaisi, tuntuu luovuus kääntyvän laskuun. (Kiitos luojalle sellaisista iän patinoimista neroista kuin vaikkapa Johnny Cash tai David Bowie.) Kuten Miikalle Melodine, jää Attraction minulle taustamusiikiksi. Ja jos haluan taustamusiikkia, voin avata radion.