Julkaistu: 15.10.2003
Arvostelija: Mika Roth
Sound Riot
Melodinen power metal. Norjalainen Gaia Epicus on päättänyt takoa metalliaan tuossa monet terät pilalle polttaneessa liekissä, jonka äärellä suuret nousevat Jumalten tasolle ja pienet korventuvat unohduksen savuun. Kun portugalilainen Sound Riot nappasi norjalaisryhmän viime syksynä talliinsa, oli Gaia Epicus juuri kutistunut kaksimiehiseksi. Äänityssessiot vedettiin kitaristikaksikko Thomas Hansenin ja Joakim Kjelstadin voimin sisulla läpi, ensinmainitun vastatessa laulusta sekä kaikesta säveltämisestä ja sanoittamisesta. Puuttuvat soittimet miehitettiin laina-äijillä, ja nopeasti läpivietyjen äänitysten sekä miksaamisen jälkeen tie vei Finnvoxin studioille masterointia varten.
Reilu viikko ennen debyyttilevyn julkaisukeikkaa yhtyeen rivit saatiin tilkittyä suurinpiirtein kasaan, kun basson varteen rekrytoitiin Thomas Stokkan ja rumpuja ryhtyi paukuttelemaan Mikael Duna. Ainoa tontti joka on yhä täyttämättä kuuluu kosketinsoittajalle, joten jos homma/genre kiinnostaa niin ei muuta kuin CV:tä norjaksi kääntämään. Yhtyeen jokainen jäsen mainitsee yhdeksi lempiyhtyeekseen Angran, ja kun sävellystyöstä vastanneen Hansenin suosikkilistalta löytyy mm Dream Theater, Stratovarius, TNT ja Helloween on aika selvää mihin suuntaan tässä kumarrutaan. Sävellykset ovat melkoista ilotulitusta ja akrobatiaa, ja tuo sähköjänismäinen poukkoilu vaatii reippaasti yli tunnin mittaisen levyn aikana veronsa lievänä puutumisena.
Hansenin lauluääni tuo mieleen erään toisenkin Hansenin, jonka Gamma Ray yhtye muistuu useasti mieleen tätä lättyä kuunnellessa. Ja kuten saksalainen kaimansa myös norjan Hansen on kitaristina mies paikallaan, mutta vokalistina pelkkä keskinkertaisuus. Lyriikat käsittelevät, kuten genren henkeen kuuluukin, pääosin positiivisia- ,sekä puhtaasti fantasia-aiheita. Jälkimmäistä ryhmää edustava Star Wars (kyllä vaan, kappale kertoo juuri siitä maailmasta) nousee kaikessa naiviudessaan yhdeksi levyn kohokohdista.
Gaia Epicus on enemmän kuin ansainnut debyyttinsä pitkällä puurtamisella, mutta todellinen näytön paikka on seuraavalla levyllä, jolla nyt asetettu rima pitää ylittää – ja reippaasti. Nyt mukana oli materiaalia pitkältä ajalta, mikä osaltaan selittää vaihtelevaa laatua. Hansenin sävellyskynä on toki terävä, mutta jonkun olisi hyvä jakaa vastuuta hänen kanssaan, ainakin sovittamisen kohdalla. Myös vahva vokalisti on jotain mitä yhtye kaipaa epätoivoisesti, sillä muuten jo genrenkin sisäisen läpilyönti tulee olemaan vaikea urakka.
