Womack: Strays

Secret Entertainment

Forssalainen Womack julkaisi viisi vuotta sitten esikois-EP:nsä, jota seurasi kolme vuotta myöhemmin Prehab-pitkäsoitto. Olen ymmärtänyt, että ryhmän southern/stoner -paloilla ryyditetty hard rock on verevää, mutta kumpikaan kiekoista ei ole minulle aiemmin tuttuja. Näin bändin jyrkkä käännös akustiseen suuntaan tuoreella Strays-albumilla tapahtuu allekirjoittaneen kohdalla ilman historian painolastia

Ja todettakoon se heti kärkeen: kyllähän tämä pääosin akustinen rymistely toimii. Bändin soundi on rikas, rehevä ja multainen, soiton kulkiessa vaivattoman tuntuisesti eteenpäin. Suurta riffivallia ei rakenneta sähköisesti, mutta ei sille toisaalta ole tarvettakaan, koska Womack osaa kiemurrella jättimäisen käärmeen tavoin pitkin syvän etelän soita kuin sinne syntyneenä. Studiossa nelikkoa on auttanut kiipparisti T. Holmström, jonka Larry Flyntin hengessä (?) vetämät koskettimet antavat muhevalle soundille vielä runsaasti lisämojopisteitä.

Albumin kohokohtia ovat estradin kirkkailla valoilla kylvettävä Light Up the Stage, asennetta uhkuva Fuck Yeah, sekä juurevilla uruilla varustettu Stumble On, joka täyttää suurenkin tilan lämmöllä ja energialla. Mainiosti jyrnyttää myös loppumetreillä kuultava Steps, josta tuntuu tosin puuttuvan se viimeinen askelma, jonka myötä maisema avautuisi ihan toisella tavalla. Ainoastaan tuopin ääressä menneen parisuhteen hiillokselle pitkät antava Morning Brew tuntuu päätyneen väärään juottolaan. Jokaisella lehmipojalla on joskus sydämessä blues, mutta nyt ei olla missään preerioilla, vaan jossain huomattavasti hämärämmässä paikassa.