Julkaistu: 14.10.2003
Arvostelija: Mika Roth
Arctic
Ensimmäinen ajatukseni tätä levyä kuunnellessa oli aika tarkkaan; ”hmm, nämä kaverit ovat syntyneet 20 vuotta liian myöhään”. Ruotsista kotoisin oleva trio ei siis raja-aitoja kaatele tällä kolmannella pitkäsoitollaan, vaan luottaa jo tuttuihin ta(p)poihin. Reiluun puoleen tuntiin on runnottu kolmetoista raidallista deathpitoista ’rässiä’, eikä yksikään biisi ylitä kestossa kolmen ja puolen minuutin haamurajaa. Aggressiivista kitarointia tuetaan raa’alla vokalisoinnilla, joka menee useimmiten sinne huudon puolelle. Soitto on ihan asiallisesti hallussa ja kuulostaa hyvälle, eikä Ponta Sjöstenin korvanneen uuden rumpalin Åke Danielssonin sisäänajossakaan ole huomauttamista.
Meno on siis joka biisissä esimerkillinen, ja tästä syystä on erittäin harmillista ettei materiaalin laatu yllä lähellekään samaa voimaa. Sävellykset kuulostavat turhauttavan paljon toisiltaan, ollen arvattavia, tylsiä ja vieläpä melko tasapaksuja. Hyvän thrash-levyn koukut eivät missään nimessä saisi katkeilla kahden kuuntelun jälkeen, niidenhän pitäisi tuolloin vasta upota syvemmälle. Nyt näin käy ikävä kyllä suurimmalle osalle biisejä, jolloin ne paremmatkin hetket jäävät pahemman kerran varjoon.
Paremmistä hetkistä puhuttaessa on ehdottomasti mainittava nimikkokappale, jota ei muuten jostain syystä mainita lainkaan takakannessa – mutta sisälehtisessä kylläkin. Ryhmän goreileva julistus onnistuu vakuuttamaan myös No More Dawnin apokalyptisessä tuomiossa. Viimeiseksi biisiksi jätetty coveri Celtic Frostin Morbid Tales –riuhtaisusta jättää harhaanjohtavan, eli oikein hyvän maun levystä, joka ei oikeastaan missään vaiheessa irtoa kunnolla lähtökuopistaan.
Denata on ottanut hieman etäisyyttä kaikkein perinteisimpään thrashiin, kääntyen rohkeammin raskaamman deathin ja goren puolelle. Idea ei ole mitenkään huono mutta alalla (gorekkaampi death-thrash) on jo monta todella kovaa tekijää, eikä Denatalla ole tuossa seurassa nokan koputtamista näillä näytöillä.
