Kevin Morby: Singing Saw

Dead Oceans

Kevin Morby on julkaissut jo kolmannen sooloalbuminsa, mutta edelleen mies taidetaan tuntea paremmin Woods ja The Babies -yhteyksistä. Tämä on lievästi epäoikeudenmukaista, sillä etenkin uusimmalla soolollaan Morby vaikuttaa löytäneen sisäisen äänensä ja miehellä on myös kerrottavaa. Morbyn rakkaus raamatullisia kielikuvia kohtaan voi tietysti aiheuttaa lievää nikottelua, mutta tuttujen muotojen takaa löytyy persoonallinen ääni, jolle kannattaa kallistaa korvaansa, mikäli Bob Dylan, ja yleisesti ottaen pölyisten teiden kuluttama americana ja folkahtava rock on mieleesi.

Alkumaistiaisena helmikuussa julkaistu I Have Been to the Mountain tarjoillaan jo toisena raitana, minkä jälkeen kuulija pistetäänkin sitten kunnon testiin. Yli seitsemän minuutin mittainen Singing Saw kun tempautuu hiljalleen jonnekin gospel-folkin virtoihin, kuin valon nähnyt Dylan konsanaan. Onkin täysin kuulijasta itsestään kiinni tulkita, että onko tässä kyse hetkeen lumoutumisesta, vai turhasta ja tarpeettomasta toistosta, itse olen taipuvainen jälkimmäiseen tulkintaan.

Dorothy pyrkii hieman myöhemmin melskaamaan kuin nuori Bruce Springsteen gospel-teltassa, mutta vasta vahvasti levyn jälkimmäisellä puoliskolla oleva Destroyer saa kipinät taas sinkoamaan. Eikä siihen tarvita suurta iskua, vaan jonnekin bluesin ja folkin väliin sijoittuva pohdiskeleva hetki, jossa yksinkertainen idea kasvaa kuin The Beatlesin parhaat myöhäiskauden teokset konsanaan. Kun perään kuullaan vielä Black Flowersin kaltainen paulsimonmaisuus, jättää levy erittäin lämpimän jälkimaun itsestään. Morby ei vieläkään osaa tehdä kokonaista albumia, mutta minkälaisen EP:n näistä aineksista olisikaan voinut kasata?