Anna Sipilän Lapsi: Valot vaihtuvat väreihin

Omakustanne

Kolmannella pitkäsoitollaan Anna Sipilän Lapsi vaikuttaa löytäneen mieleisensä paikan musiikkikartastolla. Tai oikeammin ne mieleisimmät paikat, joiden avulla kuulijoille voidaan tarjota viihdyttävä, vaiherikas ja parhaimmillaan yllättäväkin musiikkikokemus.

Omien sanojensa mukaan ”melodista haikean kirpeää suomenkielistä musiikkia” luova ryhmä on omaksunut suomalais-ugrilaisen melankolisuuden, mutta emme anna sen hämätä itseämme, sillä todellisuudessa kappaleet ovat pop-kaavojen muodoilla luotuja. Haikeuskin on saavutettu lähinnä soundillisilla jipoilla sekä tekstien avulla, musiikillisesti ASL puksuttaakin eteenpäin vahvalla askeleella ja ilmavalla äänimaisemalla. M.A. Nummisen pienellä avustuksella maailmaan saavutettu Uni summaa ryhmän vahvuudet ja suotuisimman kehityssuunnan selkeimmin. Melodia tarttuu hihasta hanakasti, soittajien kesken tuntuu vallitsevan suoranainen leikkisyys, kun teksteissä ruoditaan arjen kulkua, jonka painostavuus on – niin, lopulta se on omanlaistaan kohottavaa vapautta. Yhtyeen soitossa kaikuu myös toistuvasti uus-folkin kaikuja, mutta jopa Valot pois on sängyn reunalla istuvine piruineen kaikkineen jotenkin lohdullinen ja virkistävällä tavalla kaunis numero.

Valot vaihtuvat väreihin -albumilla yhtye on rento ja soundiltaan lämmin, mutta kappalemateriaalia vaivaa lievä keskeneräisyys. Aivan kuin biisien demoversiot olisi päätetty ikuistaa ilman sen kummempaa jatkojalostusta, tai edes vakavaa sovituksellista harkintaa. Näin on saavutettu kyllä välittömyyden tunne, mutta jotenkin ilmassa on samanaikaisesti ikävää kompromissin tuntua.