Black Mountain: IV

Jagjaguwar

Enemmän on enemmän. Vancouverilainen Black Mountain koetteli jo mittojensa kestävyyttä vajaan kuuden vuoden takaisella Wilderness Heart -albumilla, mutta uutukaisen rinnalla tuokin möhkäle vaikuttaa nyt vain mittavaksi venähtäneeltä introlta, jonka tarkoitus oli vain koota teemoja, joista syntyi lopulta yhtyeen neljäs pitkäsoitto. Ytimekkäästi nimetty kiekko on sabbathiaanisesti IV, ja tällä levyllä Black Mountain on kaikkea sitä, mitä yhtyeeltä on totuttu odottamaan, sekä tietenkin hieman jotain uutta.

Yli kahdeksan ja puoliminuuttinen avausraita Mothers of the Sun päivittää tilanteen niin vanhoille kuulijoille kuin uusille tutuillekin. Mukana on muovista mutta toimivaa kasarisynaa, kommunistisen betonikorttelin kokoista stoner-riffittelyä, utuisen hehkeää naislaulua, sekä mieslaulua jolla voisi kuorruttaa suuria amerikkalaisia rock-hittejä. Pistetään mukaan vielä psykedeelisen rockin ja thewallmaisen teosmaisuuden paloja ja olemme siellä. Siis missä? No, pisteessä jossa megalomaanisuus on hyve, eikä yksikään kokeilu, vaikka kuinka mielipuoliselta tuntuva, ole suoraan torpattavissa. Constellation rollaa kuin svenginsä löytänyt Beck, kun taas Line Them All Up uus-folkkailee näpsäkästi ja juuri riittävän luomusti. (Over and Over) the Chain pyörii taas kuin gootti-post-rockareiden karuselliin päätynyt 70-luvun puolivälin Pink Floyd, joka ei ollut vielä egojen hajottama joukko vaan oikea Bändi.

IV on kuin biisejä syytävä jukeboksi, josta ei löydy ainuttakaan tunnelman rikkovaa tai pilaavaa viisua. Kaikkein komein jänis, jonka ryhmä hatustaan kiskaisee ulos, on kuitenkin yhteneväisyys, sillä uskokaa tai älkää – tämä albumi on pienistä puutteistaan huolimatta ymmärrettävä ja tavallaan linjakaskin kokonaisuus.