Heikki Hakkarainen: Aallokossa

Mykkälevyt

Nelisen vuotta sitten alkunsa saanut Heikki Hakkarainen on yhtye, jonka jäsenistä yhdenkään nimi ei ole Heikki Hakkarainen. Tarina ei kerro onko kaiken kappalemateriaalin luova Hakkarainen taiteilijanimi, sydbarrettmainen hahmo yhtyeen takana, vai mistä tässä on kyse. Keskitytään siis itse musiikkiin, jota esikoisalbumilta löytyy vajaan 40 minuutin ja 8 raidan verran, ja annetaan juurten sekä taustojen olla.

Progressiivinen tarkoittaa sanana etenevää, mutta rockin saralla ”proge” viittaa useimmiten johonkin, jonka parasta ennen -päivänmäärä sijaitsee huuruisella 70-luvulla. Aallokossa seilaakin selvästi menneisyyden kiintopisteiden opastamana, mutta parhaimmillaan ledzeppelinmäisen rikkaassa äänimaisemassa voi kuulla myös niin 90-luvun melankolian, kuin ihan 10-luvun uus-folkin haamujenkin vivahteita. Tekstien ja laulumelodioiden puolella saattaa puolestaan havaita jopa siltoja kotimaisen iskelmän suuntaan. Hakkaraiset ovatkin kutoneet kasaan tyylilliseltä kirjoltaan kunnianhimoisen, joskin samalla rahdun hajanaisen, albumin, mistä pisteet heille.

Kahteen puoliskoon jaettu pitkäsoitto etenee ensimmäisellä poskellaan jouhevasti. Varjoinen maa rähjää esimerkillisesti leveysasteilla, joilla Kuusumun Profeetta on viihtynyt jo pitkään, ja Kuteva kala etenee tällä saralla vielä rohkeammin ja pidemmälle, vieno iskelmän pilke silmäkulmassa. Krautimman rockin pariin päästään kun Rakkauden portit nousevat eteen, mutta niistä kulkeminen tuntuu tuottavan vielä jonkin verran ongelmia ryhmälle. Muutenkin ideat ja keinot tuntuvat käyvän vähiin paketin jälkimmäisellä puoliskolla, minkä johdosta kappaleet vaikuttavat enemmän ja vähemmän samasta puusta veistetyiltä.

Esikoisella yhtye kärsii tutuista lastentaudeista, mutta on tässä myös paljon hyvää ja kehitettävää mukana. Sovitukset on merkitty koko ryhmän nimiin ja ehkä juuri tuolla saralla kannattaisi ottaa uskaliaampi etunoja.