Syvä Aurinko: Syvä Aurinko ja Maaginen Metsä

Metso Levyt / Art Safari

Syvä Aurinko kertoo luovansa voimakkaasti psykedeelisiä folk-spektaakkeleja, eikä julistus ole suinkaan silkkaa sanahelinää. Kollektiivisen ryhmän takaa löytyy monia soittajia, sekä kaksi vahvempaa moottoria, lauluntekijä Santeri Ojanen ja musiikkituottajana toimiva Mikko Saarinen, joiden johdattama Syvä Aurinko loistaa valoaan kuin mikään toinen taivaita halkova, elämää luova ja toisia maailmoja lopettava soihtu.

Voimakkaan kaiuttamisen syystä/ansiosta lyriikoiden seuraaminen on hetkittäin äärimmäisen haastavaa, sanojen sulautuessa kuin luonnostaan monikerroksiseen äänipanssariin, jonka loisteessa tekstit tahtovat muutenkin toistuvasti unohtua. Kaiuttaminen kieltämättä tehostaa musiikin voimaa ja luo siihen hypnoottisuutta, mutta (kansivihosta tarkastetuissa) sanoissakin on kyllä voimaa, jonka olisi suonut pääsevän paremmin esille.

Kappaleiden keskimitan painuessa kahdeksan minuutin tietämille, kiire on tuntematon käsite eikä ratkaisuja tarvitse hoputtaa. Äänten luoma Maaginen Metsä onkin täynnä taikaa, jonka kauneus piilee pitkälti viipyilevissä hetkissä, venytetyissä kuvissa, sekä yhä uudelleen edestakaisin kiertävissä kuvioissa. Tässä loputtomien kehien loputtomassa kierrossa onkin jotain buddhalaisten rukousrullien tapaista, jotain jonka ymmärtämiseksi pitää ensin unohtaa kaikki oppimansa ja antaa musiikin, äänten, löytää tiensä aivosillan tuolle puolen.

Syvä Aurinko on luonut folk/proge -teoksen, joka kuulostaa hetkittäin rauhoittavissa olevalta Kingston Wallilta, tai psykedeelisyytensä vapaaksi päästäneeltä nuorelta Pink Floydilta, joka on imaissut inspiraatiota Jethro Tullin piipusta. Lisäksi siinä on jotain määrittelemätöntä, paikatonta ja hämmentävää, jotain joka on jo nupullaan loitsumaisessa Uni Seitsemästä Portaasta -kappaleessa sekä Perhosen lento -avauksessa. Todellinen alkuräjähdys on kuitenkin yli kaksitoista minuuttinen Revontuli, jonka runsaiden tekstien puute vihkosesta on sääli, ja jonka mantramaisuus vie kuulijansa niin syvälle metsään, ettei sieltä enää osaa – tai halua – palata takaisin.