Boys of Scandinavia: Psychomachia

If Society

Boys of Scandinavia julkaisi loppuvuodesta 2005 kehuja niittäneen Kill The Party -albumin, jolla rietas elektrofunk ja kylmältä kalskahtava postpunk törmäsivät tanssilattialla onnellisten tähtien alla. Yhtye keikkaili vielä seuraavana kesänä mm. Ämyrockissa, levittäen ilosanomaansa halki maan ja kaikki tuntui olevan parhain päin. Syystä tai toisesta, tai arvatenkin monesta, kului kuitenkin kokonainen vuosikymmen, ennen kuin koitti toisen albumin aika. Odotetun jatkon sijaan puhutaankin nyt paluusta, joten ehtikö Skandinavian poikien juna seilata jo karkuun?

Psychomachia osoittaa jo aihepiirillään, ettei rohkeus ole rapissut tien poskeen vuosien vieriessä. Lyhykäisyydessään teema-albumin juoni on siinä, että personifoidut hyveet ja paheet taistelevat ihmissielun hallinasta. Tunteet lyövät korkealla, näissä yhteyksissä aina toimivaa latinaa lausutaan väliin, ja kaiken alla polkee kunnon jytke, joka saa eri ruumiinosat hyllymään ja hytkymään. Lihahan on tunnetusti heikkoa ja tahto vahva – vai menikö se toisinpäin?

Kappaleiden tempo painuu vinhan puolelle ja koukkua on piiloteltu hiukan sinne ja tänne. Bassolinjat laukkaavat villeimmillään kuin Britanniassa yli kolme vuosikymmentä sitten ja kiippareista on kaivettu esiin nostalgiset (eli muoviset) soundit, jotta vaikutelma olisi täydellinen. Estradi on valmis, lavastus häikäisee ja valotkin toimivat, mutta entä se itse asia? Miksi näistä kappaleista ei tahdo jäädä mitään mieleen, vaikka niitä pyörittäisi kuinka soittimessa?

Olisi mukava pitää tästä levystä paljon enemmän, kuin mihin se antaa eväitä, sillä todellisuudessa Psychomachia on kuten aiheensa – hajanainen, liian moneen kurottava ja näin väistämättä pienoinen pettymys. Koneet puksuttavat ja basso pumppaa, mutta jokin tästä nyt puuttuu – nuoruuden palo, kenties?