Matti Jasu and the Loose Train: Gone to the Dogs

Omakustanne

Koiraihmisenä pidän jo levyn kannesta, ja käsin kirjoitettu saatekirje tuo kotikutoisuutta sekä lämpöä harmaaseen päivään, mutta miten on itse musiikin laita? Vajaa kolme ja puoli vuotta sitten ilmestynyt Samurai vs the Computer merkitsi Jasulle samalla sekä uutta alkua, että paluuta juurille. Vuonna 2013 oli toisen albumin vuoro ja jenkkivetoinen rock soi sopivan pidätellysti myös kolmannella albumilla, jolla kokoonpanokin on taas sama kuin debyytillä.

Jasun kirjoittamat sävellykset rullaavat urillaan kuin kesäiset päivät, aiheuttaen tietyn määrän mielihyvää, mutta sulautuen samalla aavistuksen toisiinsa. Kitara-rummut-basso -kuviosta ei revitä liikoja irti, ja soitossa leppoisuus ja hyväntuulisuus ajavatkin energisyyden sekä haastavuuden edelle. Pari töyssyä olisi varmasti terästänyt kokonaisuutta, tai edes yksi aidosti heikko ja huono kappale – timantista kun puuttuvat nyt säröt.

Jasun kirjoittamat tekstit sen sijaan herättävät vahvoja mielikuvia, löytäen arjen palasista uusia merkityksiä ja hengittäen aivan omaa ilmaansa. Herran vaikuttajina ovat taatusti toimineet ainakin Bob Dylan, John Mellencamp ja, ehkä hieman yllättäen, Leonard Cohen, mutta tässä on kyse muustakin kuin toisten tekemien tarinoiden kierrätyksestä. En oikein usko, että esimerkiksi Dogs on Patrol on kummunnut mistään muusta kuin siitä, mistä se kertoo – kävelylenkistä oman koiran kanssa. Joskus Freud on väärässä ja tolpat ovat vain tolppia, ja koirat koiria. Muistettavien siivujen joukkoon nousee myös Creature from the Past, niin tarinan kuin koukuttavan kertosäkeensäkin ansiosta.

Hieman unenomaisen albumin avarien taivaiden alle voi olla vaikea päästä, jos arki painaa päälle ja ei ole aikaa pysähtyä. Sopivassa tilanteessa ja mielentilassa Gone to the Dogs tarjoaa kuitenkin lumoavia hetkiä, ollen omanlaisensa 38 minuuttinen pikkuihme.