Tuomari Nurmio: Tuomari Nurmio ja Folk Liisa Ihmemaassa

Voi olla, että olen jo seonnut laskuissa hyvän aikaa sitten, mutta kuvitteellisten helmitaulun ja taskulaskimen mukaan Tuomari Nurmio on kokoelmat poislukien julkaissut 2000-luvulla kahdeksan uutta albumia. Niistä kolme on koostunut kokonaan uusista kappaleista. Uusvanhat nurmioinnit ovat pääasiallisesti mannaa, mutta nyt kierrätystahti alkaa saavuttaa aivan uuden lakipisteen: Nurmion ja maanmainion Hoedown-yhtyeen englanninkielisen Tales of Judge Bone -albumin ja Ihmemaassa-levyn välissä ehti vierähtää vain puoli vuotta. Ehkäpä kireä tahti ennakoi ehtaa studioalbumia vielä 2016?

Kuinka ollakaan, peräti kolmasosa Ihmemaassa-levyn lauluista on napattu juurikin siltä viimeisimmältä kokonaan uutta materiaalia sisältävältä albumilta. Mestarillisen Paratiisin puutarhan (2010) suosimiselle on syynsä: laulut kertovat pariskunnan yhteisestä elämästä, sillä noihin aikoihin Ihmemaassa-duettokumppanit laittoivat hynttyyt yhteen myös siviilissä.

Albumin punaisena lankana liehuukin rakkaus. Musiikillisesti se ilmenee rakkautena blues-folkiin ja äänittämiseen sellaisena kuin laulut Nurmion sävellyshatusta pursuavat: demomaisina ja livenä, ilman päällekkäisnauhoituksia. Tai Nurmiota vapaasti lainaten: sellaisina kuin ne keittiössä soitellaan. Nurmion ja Folk Liisan yhteissoitto on hioutunut vuosien mittaan sellaiselle tasolle, etten liene ainut joka haluaisi päästä tämän keittiön musiikilliselle yksityisillalliselle.

Joissakin lauluissa Tuomari lisää dynamiikkaa kenkärummulla ja tamburiinilla, mutta muuten mennään kahden kitaran rujojen ja suloisten sävelten tahtiin. Lauluja rakkaudesta on valikoitunut 1980-luvulta saakka, ja tälläkin kertaa kappalevalinnat pitävät homman kiinnostavana. Tältä osin kaksi albumia nousevat esiin: Käytettyä rakkautta (1986) ja edellä mainittu Paratiisin Puutarha.

Ensin mainitun levyn materiaalista erityisesti Liisa on saanut hienot sävyt ylleen 30 vuoden jälkeen. Uudemmista lauluista Paratiisin puutarhan herkkyys koskettaa, Tulivuori ja Lemmensairas jytäävät hienosti. Levyn päättävä kaunis Laulu no.99 on muuttanut minulle tutuimmasta versiosta muotoaan melodiankin osalta niin, ettei sitä meinannut aluksi tunnistaa. Kyllähän tämä makoisaa on, mutta mielenkiinto keksipurkkiin voi olla koetuksella, jos sitä näin alvariinsa täytellään.