Julkaistu: 03.03.2016
Arvostelija: Heikki V�liniemi
David Bowien joutsenlaulu kertoo suuresta taiteilijasta, jonka luomisen palo s�ilyi viimeiseen hengenvetoon asti. Blackstarin julkaisu sovitusti vain pari p�iv�� ennen mestarin kuolemaa oli performanssitaiteen saralla ennenn�kem�t�n temppu. Samalla se asettaa albumin objektiivisen arvioinnin kovaan testiin.
Levyarvio on toki aina subjektiivinen kirjoitus, mutta nyt vaarana on ulkopuolisten tapahtumien vaikuttaminen n�kemykseen levyst�, vaikka albumin sijoittaminen kulttuurituotteena maailmankartalle pit�isi aina tehd� taiteellisin perustein. Osittain siksi t�m�kin kirjoitus ilmestyi hyv� tovi artistin poismenon ja albumin julkaisun j�lkeen.
On nimitt�in hyv� saada a) et�isyytt� siihen, ett� kyseess� on kolossaalisen legendan viimeinen hengentuote ja b) runsaasti kuuntelukertoja vy�n alle: Blackstar on kaikkea muuta kuin helppo albumi. Vaikka jo 2014 eri versioina julkaistut Tis� a Pity She Was a Whore ja Sue (Or in a Season of Crime) ovat melko selv�� jatkumoa The Next Day (2013) -albumille, Blackstar on kunnianhimoisempi ja yhten�isempi kokonaisuus taiderokkia jazz-vaikutteilla: kun kuolema kolkuttelee ovella, on aika h�mment�� (ainakin suurta yleis��) viel� kerran.
Heti albumin aloittava komea nimikappale tekee harvinaisen selv�ksi Bowien ja h�nen hovituottajansa Tony Viscontin kokeilunhalun. Kaksiosaisen teoksen ensimm�inen osa on sukua Radioheadin 2000-luvun alun irtiotoille ja j�lkimm�isen osan s�keist�melodia muistuttaa ennemminkin Bon Jovi -balladien parhaimmistoa. Ja silti kappale pysyy koko kymmenminuuttisen hienosti kasassa. Samaa voisi sanoa koko albumista: kokeilevuudestaan ja �kkiv��rist� k��nteist��n huolimatta se ei vaeltele p��m��r�tt�m�sti kartoittamattomille alueille - eik� t�ten my�sk��n vieraannuta kuulijaa. Ei singlen� julkaistu Lazaruskaan mik��n pop-hitti ole, mutta kasvaa mittoihinsa ajan kanssa.
Blackstarilla voi kuulla oikeastaan musiikkia koko Bowien uran varrelta. N�m� vaiheet kuorruttavat albumia siell� t��ll� - 70-luvun progressiivisimmasta laidasta 90-luvun drum�n�bass -kokeiluihin. Mutta koska Bowien el�m�nty� on poikkeuksellisen mittava ja laaja-alainen, selkeit� yhtym�kohtia koko kappaleen mitalta on hankalaa l�yt�� oikeastaan miss��n vaiheessa.
Bowie my�s johdattelee kuulijaa omaksumaan Blackstarin piirun verran rohkeampana albumina kuin se todellisuudessa onkaan. Esimerkiksi kakofoniset saksofonit tekev�t ihmeit� aikaan ihmisten mielikuvissa, vaikka pohjimmiltaan olisi kyse pop-lauluista. Blackstar kulkee biisij�rjestyksess��n hankalasta helppoon, mik� lienee my�s tarkoitus. Albumin p��tt�v�t Dollar Days ja I Can�t Give Everything Away ovat suorastaan helposti l�hestytt�v�� melodista pop-musiikkia.
Blackstarin synkkyys ilmenee levyn p��lle verhoiltuna tummana pintana, jota raaputtamalla albumin maailma alkaa kajastaa. Vaikka onkin turhan aikaista sanoa, uskallan v�itt�� ett� Blackstar on paras ja yhten�isin Bowie-albumi sitten vuoden 1980 Scary Monsters (And Super Creeps) -klassikon. Samoilla havinoilla kun David Jonesin el�m�nliekki sammui jossain p�in New Yorkia, David Bowie artistina alkoi palaa ymp�ri maailmaa kirkkaampana kuin 35 vuoteen: Bowien ja Viscontin teht�v� on suoritettu.
Brittirokin suuri ja mahtava kameleontti, joka vaikutti musiikin maailmassa vuodesta 1962 asti aina kuolemaansa saakka.
Bowien uran k��nteet ovat niin kimurantit ett� kiinnostuneiden kannattaa hankkia k�siins� David Buckleyn kirjoittama hieno el�m�kerta. T�rkeimm�t levytykset: Hunky Dory (1971), Ziggy Stardust And The� (1972), Low (1977), �Heroes� (1977), Scary Monsters (And Super Creeps) (1980), Earthling (1997), Heathen (2002) ja Blackstar (2016).
Linkki:
davidbowie.com
(P�ivitetty 4.9.2018)
Kommenttien keskiarvo:
K�det suorastaan t�risiv�t kun pistin levyn ensikertaa soittimeen, noin viikko mestarin poistumisen j�lkeen, mutta eih�n kiekko tarvinnut mit��n nostalgian nostoapua. Vahva, omann�k�isens� ja tinkim�t�n - eli osapuilleen t�ydellinen p��t�s uralle, jonka kuvaamiseen on k�ytetty jo monta kirjaa.