Äänisirkus: Marras

Omakustanne

Parhaimmillaan hyvinkin rikkaasti ja mielikuvituksellisesti maustettua pop-musiikkia luova Äänisirkus on saanut valmiiksi ensimmäisen pitkäsoittonsa, jolla kansainvälisyys ja suomalaisuus käyvät käsi kädessä. Tuo liitto ei ole aina ongelmaton, eikä sen jokaista hedelmää voi kuvata herkulliseksi, mutta ainakin yhtye on matkalla johonkin.

Vuonna 2007 Desibelin Ilkka Valpasvuo pohti bändin kolmen biisin promon äärellä, josko yhtye osaisi poimia kaikista käyttämistään tyyleistä ne oleelliset osat ja loisi jotain enemmän itsensä kuuloista. Ja sen Äänisirkus on kieltämättä tehnyt, sillä vaikka suoranaiset sirkusfiilikset jäävät puuttumaan, on Marras omankuuloinen nippu kappaleita. Lähinnä 70-luvun progehtavaa pop-rockia muokkaileva viisikko hyppää rohkeimmillaan jopa reggaen puolelle aitaa, vaikka vahvimmillaan yhtye on kiistatta folkin ja progen parissa, Tästä mainiona esimerkkinä toimivat esimerkiksi kovasti Absoluuttinen Nollapiste -versionnilta kuulostava Kiltää ja jo em. seitsemän vuotta sitten julkaistulla promolla keinuneen Kyy, kyy hybridillä, joka saa kaikista valkoisimmankin miehen lanteet jauhamaan lämpimämpien vesien tahdissa. Öiden hiljaista helinää huokuva Ainoa on myös kaikessa raukeudessaan upeaa kuultavaa, ah, näitä hitaasti ja salaa korventavia soundeja – koskettimia, saksofonia ja pidätettyä laulua. Täydellistä.

Kuten jo aluksi totesin, bändi on parhaimmillaan jo tosi vahvasti kuvansa keskiössä, mutta levyn yhdentoista raidan joukosta ei löydy yhtätoista täysosumaa. Kyseessä on kuitenkin debyyttialbumi, joten pajatsoa on tyhjennetty pidemmältä aikaväliltä ja osa biiseistä on varmasti kasvanut yhtyeen mukana niin, että niistä pääsee irti ja eteenpäin vain näin. Pää on nyt auki ja klisheisesti sanoen: tästä on hyvä jatkaa.