The Byrds: The Essential

Columbia

USAsta ei ikinä löytynyt varteenotettavaa kilpailijaa The Beatlesin ylivallalle. Ainoa yhtye, jota tähän voisi edes vakavalla naamalla ehdottaa, on The Byrds. Sen kaupallinen menestys ei toki ollut lähellekään Liverpoolin kollegojen tasolla, mutta laadullisesti bändi pääsi jo likelle. The Byrdsin historiaa värittivät paitsi alituiset miehistönvaihdokset, myös puikkelehtiminen musiikkityylistä toiseen. Folkin ja popin kautta happo- ja countryrokkiin kulkenut Byrds sai alkunsa kahden trubaduurin kohtaamisesta kesällä 1964. Roger McGuinn ja Gene Clark tapasivat Los Angelesin legendaarisella Troubador-klubilla ja huomasivat pitävänsä samoista artisteista. Kun vielä kolmas laulaja-kitaristi David Crosby, basisti Chris Hillman ja rumpali Michael Clarke liittyivät mukaan, oli The Byrds syntynyt.

The Byrds saavutti valtaisan suosion heti ensimmäisestä sinkkujulkaisusta lähtien. Tämänkin The Essential-kokoelman avaava Bob Dylan-laina Mr. Tambourine Man on yhtyeen menestynein kappale ja vielä tänäkin päivänä hyvässä muistissa. Byrds pyöri Dylanin kimpussa myöhemminkin (mm. mainio My Back Pages), mutta pian selvisi että yhtyeessä oli useampikin biisinkirjoittajalahjakkuus. Ensimmäisenä nousi esiin Gene Clark, jonka kynästä syntyivät mm. I’ll Feel A Whole Lot Better ja She Don’t Care About Time. Gene ei kuitenkaan sietänyt megalomaanista popsuosiota, vaan häipyi pahimman Byrds-kuumeen vallitessa takavasemmalle. Mies ehti vielä ennen lähtöään sorvata yhdessä Crosbyn ja McGuinnin kanssa klassisen Eight Miles High-hapottelun.

Vuodet 68-69 olivat The Byrds-rintamalla tapahtumarikkaita. Kaikki alkuperäisjäsenet McGuinnia lukuunottamatta häipyivät, ja tilalle tuli mm. eräs Gram Parsons. Vain kolme (!) kuukautta The Byrdsien riveissä jaksaneet Parsonsin vaikutus oli huomattava. Tuolloin bändi julkaisi useissa yhteyksissä parhaaksi pitkäsoitokseen mainitun The Sweetheart Of The Rodeon. Ensimmäiseksi kantrin ja rokin yhdistelmäksi sanottu levy on The Essentialilla valitettavasti edustettuna vain kolmen siivun verran, mutta muilta osin kokoelmalle kelpuutetut laulut ovat täysin oikeutettuja. Sonyn viime vuonna lanseeraama The Essential-sarja ei siis vieläkään ole pettänyt. Jokaisen tuplan kappalevalintoja on selvästi mietitty hartaasti, eikä mukaan ole sotkettu turhaa täytematskua. Jos haet kattavaa, mutta kohtuuhintaista ”parhaat/tunnetuimmat”-pakettia, on The Essential tämä hetken ykkösvaihtoehto.