Keoma: Synthesis

Macaroni Penguin

Keoman musiikki on kuin mustepilvessään lepäävä mustekala: vaikeasti hahmotettavia lonkeroita näyttää kulkevan satunnaisiin suuntiin ja ne menevät osin ristiin, mutta nähtävästi kaikki on silti kiinni yhdessä ja samassa olennossa. Keoman tapauksessa tuo kaiken yhdistävä tekijä on tunnelmallinen ja melodinen metalli, mutta ryhmä ulottuu tilanteesta riippuen myös progehtavan rockin, vinon räiskeen ja perinteisen pop-rockinkin suuntaan.

Synthesis osoittautuikin harvinaisen kovaksi pähkinäksi, jonka ytimeen pureutuminen vaati pehmittelyä, aikaa ja kuuntelua täydellä ajatuksella. Tai eihän sitä välttämättä kai tarvitsisi haroa hiuksiaan ja ymmärtää, että mistä tässä on oikein kyse, mutta itselleni Beekeeperin kaltaiset lumoavat hybridiraidat ovat suoria kutsuja musiikin mikä-mikä-maahan.

Alussa on siis metalli. Siitä kasvaa nopeasti moninaisia rockin juonteita, jotka ottavat ajan myötä Anatheman ja Berliinin aikaisen Bowien ilmenemismuotoja – ja viittaan tällä nyt niihin instrumentaaliraitoihin, joita rockin suuri kameleontti teki Brian Enon kanssa. Aggressiivisimmillaan bändi yltyy melkoiseen pauhuun, mutta samalla sen onnistuu säilyttää eteerisyyden ja arvokkuuden tunne, eikä mitään paisuteta tarpeettomiin mittasuhteisiin. Harmillisesti kappalemateriaalin laatu, ja sitä myötä kiinnostavuus, tipahtavat silminnähden toisella puoliskolla. Merkittävä ongelma piilee myös siinä, ettei yhtye osaa tuoda uusia tekijöitä mukaan kaavaan, jotta jännite pysyisi yllä.