Emilia: Harha-askelia

Omakustanne

Kaksi tähteä on kieltämättä vähän, mutta enempää en voinut tälle albumille antaa. En, vaikka olisin kovasti halunnut pitää Emilian debyyttialbumista enemmän. Kotitietokoneella syntymään lähtenyt ja tekijänsä rautaista tahtoa huokuva kiekko on toisaalta juuri niin ehdoton ja tinkimätön, että tulevaisuudessa neito saattaa aikaiseksi vielä upeitakin pitkäsoittoja. Harha-askelia ei vain ole vielä sellainen.

Emilian musiikin pohja lepää eteerisen popin seudulla, kappaleiden rakentuessa lähinnä koskettimien ja laulun varaan. Taustoja on tukevoitettu kyllä paikoin tuhdeillakin äänimassoilla, mutta valokeila kuuluu kiistatta laululle ja niitä kierteleville koskettimille. Ajatuksena on ollut varmaankin avaran ja modernin äänimaiseman luominen, mutta lopputulos huokuu enemmänkin halpoja ratkaisuja kuin luksusluokan eteerisyyttä. Ongelma on lähinnä siinä, että ääntä on liikaa karsittuun fiilikseen, ja toisaalta liian vähän rikkaaseen vaikutelmaan. Näin Emilia tipahtaa tavallaan väliin ja kun neidon laulukin on varovaista ja pidättyväistä, jää lähes jokaisesta biisistä sellainen olo, että aloittakaa nyt jo – repäiskää, seestykää kunnolla, tehkää jotakin!

Virtaviivaisen, modernin pop-musiikin luominen on äärimmäisen vaikeaa, etenkin kun tuloksen pitäisi olla minimalismiinkin taipuvainen. Emilian levylle valikoituneet biisit eivät kaikki ole suinkaan huonoja, päinvastoin, mutta niiden pakottaminen tällaiseen sapluunaan ei vain ole onnistunut. Lyriikat ovat paikoin hyvinkin rohkeat ja tekijän rajoja koettelevia, voi kunpa musiikkikin olisi yhtä puhuttelevaa.