Shebang: So Come On

Bonnier

Jos Suomessa on viime kesä riehuttu PMMP:n Rusketusraitojen tahdeissa, vie Ruotsin oma rokkityttökaksikko Yohanna ja Marina eli Shebang meiningin paljon tuotteistuneempaan ja kansainvälisempään suuntaan. Kieli on englanti, musiikki aika purkkaa asennepoppia vauhdikkailla kitaroilla ja katurokkimeiningillä. Melodista ”rokahtavaa” poppia, kuten levy-yhtiön myyntimiehet asian esittävät. So Come On on tyttöjen toinen pitkäsoitto ja sisältää 12 kappaletta niin omia tuotoksia kuin covereitakin. Suurin osa biiseistä on Shebangille kirjoitettuja tai muokattuja hittiviritelmiä, tämänhän ruottalaiset osaavat parhaiten maailmassa. Ja eihän siinä mitään pahaa sinänsä ole, jos materiaali toimii. Mutta toimiiko se ja jos toimii niin kuinka pitkälle?

Kenen sydämiä (ja levyostopäätöksiä) Shebang sitten tavoittelee osalleen? Jotain kertonee ainakin se, että tyttökaksikko käväisi Suomessa lämmittelemässä Las Ketchupia, jonka yleisössä tuskin oli hirveä määrä esimerkiksi Tavastian kanta-asiakkaita. Jos tuotettu ja purkkainen paahtopoppi miellyttää, niin kannattaa tutustua Shebangiin, kävit sitten vapaa-ajallasi Tavalla tai et.

Levyn potkaisee käyntiin toinen ennakkosinkkubiisi Crash, tiukasti juoksevien taustojen päälle helisevää laulua jostain Kelly Osbournen Shut Up!in ja Avril Lavignen puolivälistä, parilla purkkaglitterkilolla ehostettuna. Ihan toimiva riekkumisralli. Kolmen minuutin molemmin puolin katkeavat paahdot jatkuvat suunnilleen samaa kaavaa läpi tarttuvalla kerrolla varustetun To Make You Look Goodin, toisen ennakkomaistiaisen, miltei ällöttävän makean Temple Of Loven, rauhallisemmin ja massiivisemmin tunnelmoivan Cover Girlin kuin nimibiisi So Come Onin... vauhtipopin kaikkia klassisia mausteita clapclap –taputuksista huolella sijoitettuihin pikku kitararykäyksiin, välivuoropuheluihin, woou-u-woou-o -bilehuutoihin ja efekteihin (ja niin edelleen) osataan käyttää viimeisen päälle taitavasti. Tarttuvia kertoja ja perusrokkitarinoita ilman sen suurempaa filosofiaa. Ainakin siinä mielessä toimii, että jalka alkaa naputtaa ja niska nykiä, eli tarttuvuutta on ja mukavan nykiviä koukkuja. Hiukan kyllä epäilyttää suomalainen perussynkistelevä musiikkikansa, että meneekö Shebangin sokerisuus suomalaisilta jo vähän yli? Senhän ne myyntiluvut varmaan kertovat...

Koulu on kiinni, tuntuu hyvältä (olla pahoilla teillä), sunnuntaita ei ole kivaa viettää yksin... siitähän ne tarinoiden aiheet voi lukea, suoraan kappaleiden nimistä. Sen suurempia uusia elämyksiä levy ei tarjoa, mutta suhteellisen toimiva biletyspaahto So Come On toki on. Iloinen, tarttuva, paahtava... keikalla voisi olla melko hauskaa, jos heittäisi turhan elitistisyyden roskakoriin ja painuisi lavan eteen pomppimaan. Vauhdikasta prinsessapoppia rokkiotteella.