Raja Crew: Optophobia

Running Moose / Raja

Pelkäätkö avata silmäsi? Jos vastaus on kyllä, kärsit optophobiasta. Tamperelainen Raja Crew ei välttämättä viittaa debyyttialbuminsa otsikossa kyseiseen fobiaan, ainakaan täysin kirjaimellisesti, sillä moni kulkee tässä maailmassa silmät kiinni sitä itsekään tajuamatta. Kenties meistä jokainen tekee niin joskus, mahdollisesti jopa jollain tasolla päivittäin. Mutta ei enempää filosofointia, vaan keskitytään viiden nuoren muusikon luomaan albumiin.

Viime kesänä parhaimmillaan lupaavan, joskin samalla harmillisen epätasaisen, Aisle of Mist -EP:n, julkaissut yhtye häärii jälleen alternative rockin ja kevytmetallisen jälkigrungen mailla. Henkisesti Raja Crewn musiikki juontuukin jostain pohjoisamerikkalaisen rock-perimän sivupyörteistä, joiden suuri soundi kohtaa pohjoisen melankolian keskellä pimeitä preerioita ja synkkiä metsiä. Kappaleiden ytimen muodostaa tunnelma, tumma tunne, joka on sekoitus mm. alakuloa, voimaa, uhoa, surua ja pientä suuttumustakin.

Koko em. EP on sijoitettu keskelle pitkäsoittoa ja näin suurempaan kehykseen kiinnitettyinä raidat toimivatkin paremmin, vaikka selkein kohokohta on yhä EP:n nimibiisi. Onneksi pitkäsoitto tarjoaa myös muita ilonaiheita, kuten avauksena kuultavan rockpalan Fly With Men, jonka tasapainoilu kovan vallittelun ja hiljaisen rakentelun välillä kertoo kehittyneestä sovitustaidosta. Osumien joukkoon lukeutuu myös soundgardenmainen High Class Game, pörisevä ja paukkuva viisiminuuttinen, jonka aikana 90-lukulaisuus ei ole synti. Maininnan ansaitsee myös Free as a Birdin pehmeä saksofonisoolo, joka muuttaa alkuun nickelbackmaisena näyttäytyvän siivun kuin huomaamatta eräänlaiseksi Antimatterin ja RinneRadion onnistuneeksi kolariksi.

Palatakseni alussa esitettyyn kysymykseen, yhtye käsittelee teemaansa kevvehkösti, ja loppumetrien kingstonwallailut eivät oikein istu kuvaan muun materiaalin kanssa. Vaikka onhan Optophobian viimeiset neljä minuuttia kieltämättä komeaa kuultavaa. Maailma on edelleen täynnä pahaa, mutta mitä muutakaan tässä voi kuin katsoa eteenpäin…