Swaying Wires: I Left a House Burning

Battle Worldwide

On levyjä joiden soidessa kelpaa katsella sateista ja harmaata säätä ilman, että sydämessä kuitenkaan puristaisi lainkaan pahalla tavalla. On näet olemassa levyjä, jotka saavat hyisen räntäsateen näyttämään kauniilta, jopa runolliselta. Turkulaisen Swaying Wiresin toinen albumi on juuri sellainen levy.

Yhtye on siis edennyt jo toisen pitkäsoiton merkkipaalulle, mutta allekirjoittaneelle ryhmän vahvuus ja suoranainen maagisuus iskivät totaalisena yllätyksenä. Swaying Wiresin musiikkia voisi verrata vaikka mihin eteeristä folk-poppia tai harsoisempaa dream-poppia luoviin yhtyeisiin, mutta mikään viivojen vetäminen toisiin orkestereihin ei tee riittävästi oikeutta tälle upealle albumille. Ei siis auta muu kuin hakea sanoista apua.

Tärkein elementti on tunne, ja nimenomaan helpottunut, lämmin ja kevyt tunne. Jos musiikki olisi kuva, olisi tämän valoa säteilevän, eteerisen ja folkahtavan popin viivat luotu vesiväreillä, mutta raskaiden valumien sijaan yhtye on saanut loihdittua kankaalleen ohuuttaan juhlistavan ja pienillä aineksilla hämmästyttävän kokonaisuuden. Toisinaan säröinen sähkökitarakin liittyy kulkuun ja rytmiryhmä voimistaa otettaan, mutta jopa näissä hektisemmissä vaiheissa määräävä tekijä on rauha. Rauha joka tuntuu lepäävän lohduttavana ja äidillisenä kaiken yllä. Tämän albumin äärellä kannattaa, ja oikeastaan pitää, rauhoittua kunnolla, ja antaa magiikan tapahtua.