Riverdog Samson: Station

Jokikoira

Lähes päivälleen kolme vuotta sitten Desibelin Tommi Saarikoski pohti Riverdog Samsonin debyyttialbumin äärellä, miksi yhtye ei tee rohkeampia irtiottoja. Toisella pitkäsoitollaan Amerikan malliin rokkaava yhtye on kasvattanut soundiaan ja miehistöään, sillä aiemmin triona toiminut ryhmä on nyt kvartetti, mutta mitään sen rohkeampia repäisyjä tasaisen vahva Station ei sen kummemmin tarjoa.

Peruspalikat ovat pitkälti samoissa asennoissa kuin viimeksikin, mitä nyt aiemmat ambient-vivahteet on heivattu lähes täysin laidan yli, ja progekin on saanut nöyrtyä alternative/grunge -soundin edessä. Selkein viittaus menetettyihin osiin on instrumentaaliraita Out of Water, joka seesteisessä kauneudessaan saa todella pysähtymään. Päivitetty rock-kaava toimii, kun tähdet ovat oikeassa asennossa, mistä etenkin toisena soiva nimibiisi Station ja jälkimmäisen puoliskon piikkikohdaksi kasvava Faces osoittavat. Bändin helmasynti tuntuu kuitenkin olevan kappaleiden tarpeeton venytys, enkä kaipaa nyt välttämättä mitään minuuttien leikkauksia vaan enemmänkin lievää trimmausta, joka antaisi raidoille ja sitä kautta koko albumille ryhtiä.

Toinen pitkäsoitto on tuonut nelikon lähemmäs valtavirtaa ja radioaaltoja, mutta samalla yhtyeen vahva persoonallisuus on muuttunut vähemmän persoonalliseksi. Pitää silti muistaa, että Station on samalla albumi keskeltä liikettä, muutosta ja kasvua. Vasta seuraava julkaisu näyttänee, mihin saakka Riverdog Samson tulee oikein kurottamaan, mutta se jokin voi olla hyvinkin positiivinen paikka.