Fate Vs Free Willy: New Dead End

If Society

Helsinkiläinen Fate Vs Free Willy räsäytti reilun vuoden takaisella debyytti-EP:llään tiskiin omanlaisensa paketin no-wavea, noisea ja punkkia. Kulmikas ja runsaasti särötetty esikoinen oli kirpeä pala purtavaksi, mutta jo tuolloin kolmikon kyky luoda metelistä tarttuvaa musiikkia oli selviö.

Debyyttialbumiksi tituleerattu New Dead End on kolmentoista raidan tinkimätön noise-annos, jonka kahdessakymmenessäkahdessa minuutissa bändin potentiaali on jo selvemmin muuttumassa lihaksi. Vaikka albumin mitat eivät siis oikeastaan täyty, tuntuu taivallettu matka lopussa huomattavasti pidemmältä, ja sanon tämän ainoastaan positiivisessa mielessä. Vain kolme raitaa ylittää kahden minuutin haamurajan, mutta yksikään vaihe, teema tai ohikiitävä hetki ei tunnu piloille leikatulta tai hätäisesti päätellyltä. Sanottakoon kuitenkin samassa yhteydessä, että muutamaa segmenttiä olisi kannattanut kehittää rohkeammin ja pidemmälle, eikä vähiten siksi että tällöin albumista olisi tullut albumimaisempi.

New Dead End taotaan maailmaan sangen suoraviivaisin vedoin, kaikkeuden täyttyessä kitaran ärjystä surinasta, rumpujen raastetusta taonnasta, sekä laulusta – tai oikeammin huudosta – joka on vain yksi ääni-instrumentti muiden joukossa. Näillä aineksilla trio leipoo kasaan yllättävänkin monipuolisen biisikatraan, josta jää kuitenkin puuttumaan se selkein johtotähti tai kiintopiste. Kokonaisuus on paloiltaan karkea, ehdoton ja hyökkäävä, mutta samaan aikaan äänimaisema hengittää, eivätkä biisit tunnu millään tavoin niskaan kaatuvilta.

FVFW on löytänyt sonicyouthmaisen säröilyn ja terävämmän noise-punkin välistä paikan, jossa Loserfacen tarttuvuus ja My Own Ottawan kaiken voittava runttaus istuvat suurin piirtein samassa kuvassa. Soitossa on parhaimmillaan jopa eräänlaista hypnoottisuutta, vaikka biisit nopeasti läpi luetaankin ja monesti ponnistus jää yhä vajaaksi. Parhain esimerkki pääosin vielä toteutumattomista mahdollisuuksista on Beavis and Void, joka soutaa ensimmäisen minuutin ajan hämmentävän hitaasti, räjähtäen jälkimmäisellä puoliskolla väreiksi seinille.