Mirzadeh: Ancient Rites

Suomalaiset ovat aina osanneet raskaamman ja synkemmän metallin jalostuksen, ja yksi tuoreimmista todisteista on juuri omakustanteena debyyttilevynsä julkaissut Mirzadeh. Alajärveltä operoiva yhtye kävi ensin viime syksynä ja myöhemmin tänä keväänä Studio Watercastlella äänittämässä viisi uutta kappaletta. Kun levytyssopimusta ei vain näyttänyt syntyvän päättivät äijät pistää levyn omin voimin ulos. Uusien raitojen perään lätkäistiin kolme kappaletta vuonna 2002 julkaistulta Sweet Souls Of Shadows –demolta, ja näin saatiin kasaan pitkäsoitto jota ei tarvitse turhaan häpeillä. Jakelijaksi elokuussa ilmestyneelle levylle saatiin Firebox.

Saatteessa ryhmä kuvaa musiikkiaan dark metalliksi, mutta vaikutteita on saatu kyllä huomattavasti synkemmistäkin suunnista. Suosikeikseen yhtye nimeää Dimmu Borgirin ja Amorphiksen mutta Dimmujen vaikutus kuuluu lähinnä vain runsaissa kosketinmelodioissa, jotka antavat oman vahvan leimansa etenkin uudemmissa kappaleissa. Myös Cradle Of Filth, jonka Malice Through The Looking Glassin Mirzadeh on coveroinut tribuuttilevylle asti, on ollut (ja on) selvästi tärkeä vaikuttaja. Vahvoista vaikutteista huolimatta on etelä-pohjanmaan tummakuolo-viisikko onnistunut luomaan oman tunnistettavan tyylinsä, mikä ei runsaudenpulasta kärsivällä alalla ole mikään itsestäänselvyys.

Levyn viisi uutta kappaletta kantavat jokainen vuorollaan eteenpäin, ja näistä voimakkaimmin esille nousee poikkeuksellisen kielivalintansa takia kolmantena soiva Verenkantaja. Sen enempää väheksymättä muita kappaleita ja englantia laulukielenä, on mukava kuulla välillä näinkin rankka veto suomeksi. Levyn lyriikat kertovat myyttisen Pohjolan wanhoista kunnon pakana-ajoista, jolloin veri vielä virtasi jumalia palvottaessa.

Sweet Souls Of Shadows –demon kappaleet erottuvat uudemmasta materiaalista hieman rankempina ja rujompina. Vuoden aikana tapahtunut kehitys on ollut sen verran verkkaista, etteivät vanhemmat sävellykset uudesta linjauksesta kuitenkaan liiaksi poikkea, vaan kappaleet sulautuvat hyvin kokonaisuuteen.

Ancient Rites on onnistunut uhkapelissä jossa monet ovat epäonnistuneet pahanpäiväisesti; omakustanteena tehty debyytti on tasapainoinen ja onnistunut. Sounditkin ovat harvinaisen kirkkaat ja terävät, eikä koko paketissa ole sen kummempaa valittamista. Ainoa ongelma on materiaalin lievä tasaisuus, sillä yhtään tappohetkeä levy ei tarjonnut – mutta ehkäpä ensi kerralla. Tästä on hyvä jatkaa.