Scandinavian Music Group: Baabel

Mesopotamiassa sijainnut Babylonin kaupunki eli Baabel oli kuuluisa zikkuratistaan, joka myös Baabelin tornina tunnettiin. Raamatun mukaan ihmiset rakensivat seitsenkerroksisen, maalauksissa hyvinkin leveän tornimuodostelman tavoittaakseen taivaan. Raamatussa Babylon ei näyttäydy kovinkaan maireassa valossa, ja todellisuudessakin esimerkiksi Babylonian hirmuhallitsija kuningas Hammurabi tunnetaan brutaalista ja epäoikeudenmukaisesta lakikokoelmastaan. Babylonia käytetään myös vertauskuvana länsimaisen yhteiskunnan rappiolle.

Scandinavian Music Groupin solisti-sanoittaja Terhi Kokkonen siirtää nämä mieli- ja vertauskuvat nykyhetkeen ja sekoittaa pakkaa ihmissuhteilla: “pian tämäkin sortuu”, “me vaihdamme kerrosta/historia toistaa itseään”, “nyt tulit ylös muistaaksesi/viimeisen voiton”, “maailman katolta näkee kauas”, “seitsemäs kerros on vielä tyhjillään -- sen korkeammalle emme päässeet”. Ja niin edelleen. Siinä sivussa miljöö vaihtuu - ja vieläpä kuulijan tulkinnan mukaan. Tämänhetkinen (ja alati muuttunut) näkemykseni lähtee siitä, että tornin kerrokset edustavat jonkinlaisia tasoja ihmissuhteissa. Ihmissuhteissa, joita leimaa vallan käyttäminen, vastuu ja vastuuttomuus, alistaminen ja alistuminen - ja näitä kaikkia yhteen sitova riippuvuus. Toisaalta, Baabelin maailma voi yhtä hyvin olla pelkkää pään sisäistä kuvitelmaa.

Pelkästään yllä kerrotuissa lähtökohdissa olisi melkoisesti sulateltavaa pop-levyksi. Kun tämä kaikki laveerataan Joel Melasniemen syntikkavetoisella Talking Headsin, Genesiksen, Peter Gabrielin ja The Policen hybridirockilla, on melko selvää että käsissä on musiikinkuuntelijan puruluu. Esimerkkinä nyt vaikkapa Ikaros, jossa Kreikan mytologian hahmo on nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta ja tunkee vieraisille töllöttämään Vain elämää tai vastaavaa tv-ohjelmaa, jossa silmäeritteet vierivät pitkin poskia. Siihen päälle Tuomo revittelee täysin palkein tyylikkäitä soul-maneereja U2-kitaroiden korskuessa taustalla.

Pahimmat nikottelut aiheuttaa silti Suurin rakkaus. Gospel-evankeliumin kuvastoon luottava teksti kuitenkin paljastaa jotakin, joka ei normaalisti hengellisiin asiayhteyksiin kuulu: muistan kasvot luojani julman/käännyn puoleesi vielä kerran -- luulin jos jäljissäsi/hiljaa kulkisin/itseltäni pelastuisin. Näin se on tulkittavissa epätasa-arvoisen ja alistavan parisuhteen masokismikuvaukseksi, jolloin “Herran ylistäminen” on ennemminkin sarkastista vittuilumuminaa jaksamista helpottavien punaviinihömpsyjen turruttamilta huulilta. Näin kappale aukeaa aivan uudella tavalla, ja nousee albumin lukuisten ässien joukkoon. Tämä ei toki poista sitä faktaa, että bändin tarttuvin pop-laulu vuosikausiin on sanoituksensa vuoksi kaupallinen itsemurha.

Äänimaailmansa ja sovitusratkaisujensa sekä lyhyen julkaisutauon vuoksi Baabel tuntuu väkisin Terminal 2:n rock-vetoiselta sisarlevyltä, Se kuitenkin poikkeaa sisarlevyn perinteistä jo pelkästään siinä, että albumi on lähes yhtä hyvä kuin edeltäjänsä - ellei jopa parempi. Baabel onkin eräänlaista deep poppia parhaimmillaan. Pelkillä “tyttö rakastaa poikaa/onpa minulla vaikeaa” -pop-kliseillä ja yksinkertaisilla sovituksilla se olisi imetty kuiviin paljon aikaisemmin. Nyt albumi jättää ilmaan leijumaan myös ajatuksia, jotka eivät ole mihinkään tiettyyn aikakauteen sidottuja. Ei lainkaan hassumpi saavutus pop-levyltä.