Derek Sindel Rock Band: IIII

Secret Entertainment

On olemassa kantaaottavia rockbändejä, jotka ruotivat maailmamme lukuisia vääryyksiä ja taistelevat erilaisten ryhmien ja yksilöiden oikeuksien puolesta. Derek Sindel Rock Band ei kuulu tuohon joukkoon. Tai taisteleehan bändi jokaisen ihmisen biletysoikeuden puolesta, mutta eiköhän IIII ole tarkoitettu lähinnä hillittömään hauskanpitoon.

Kun yhtye tituleeraa omaa musiikkiaan ”junttirockiksi” ojentaa se tietoisesti arvioijalle ladatun aseen, mutta miksi losauttaa rehtejä muusikoita siitä hyvästä että nämä ovat rehellisiä? IIII on junttirockia, matalaotsaista luukutusmusaa, jonka tarkoitus on olla yhtä syvällistä kuin Popedan 80-luvun tuotanto. Yhtyeen onneksi se on ollut kasassa jo kymmenen vuotta, minä aikana tamperelaisten soitto on ehtinyt tiivistyä nykyiseen muotoonsa joka on tiukka kuin… leopardikuvioiset trikoot. Lähtökohdat voisivat siis johtaa vaikka mihin, kun biisien perimässä on runsaasti ZZ Topin aineksia, mutta ei. Ei lähde, ei ainakaan joka ponnistuksella.

DSRB:n vakavin ongelma piilee kappalemateriaalin hurjassa vaihtelussa. Toiset iskut ovat kuin suoraan esikuvien holveista, toiset napsahtavat taas niin syvälle metsän puolelle, ettei moisia pitäisi olla ensinnäkään mukana. Esimerkiksi Kohti rajaa puhaltaa kuin parhaimmat kaljamainoksiin valjastetut siivut, mutta heti perään kuultava Alas on niin turha raita kuin olla ja voi. Rautatie raidalla ryhmä tekee kunniaa John Lee Hookerille, sen kyllä tajuan, mutta minne se Koski virtaa? Ainakin allekirjoittaneen kohdalla virtaus vie suoraan kohti unta tai seuraavaa raitaa.

IIII niputtaa oletettavasti biisejä pidemmältäkin ajalta, joten materiaalin ”vaihtelevuus” on kaiketi jotenkin ymmärrettävää. Toivon todella että nyt kun nuoran pää on saatu auki, yhtye valitsee suuntansa ja on uskollinen sille, mikä se sitten ikinä onkaan. Kukaan kun ei voi olla Popeda, Van Halen ja Hooker yhtä aikaa, ei ainakaan niin että sitä viitsisi kuunnella pidempään, luulen.