Moby

Seinäjoelta saapuva Sielun Veljien (jos mahdollista) vinoutuneempi veljenpoika Kuolleet Intiaanit vakuutti taannoin Desibeliä Tulen keskellä -singlellään. Heti perään jatkoa tarjoaa seuraava sinkula, kolmen kappaleen häiriintyneestä raskaasta rockrääkynästä rauhallisempiin juonikkaisiin mietintätuokiohin vaihteleva Painajainen?. Turkkamaista teatteriperformanssia muistuttavista keikoista suitsutusta saanut yhtye pitäisi nähdä, jotta musiikin perimmäiset tarkoitusperät tulisivat ihan fyysisellä tasolla esiin. Jos tässä pohtivasti lainaan edesmenneiden intiaanien reservaatin esittelyä, niin nuo voodoopappikasvomaalauksin ja silinterein poukkoilevat neljä herraa yrittävät rituaalillaan irrottaa (tai ainakin niin väittävät tekevänsä) kuulijat rationaalisesta ajattelusta. Vapautumista, huumaa, järjettömyyttä...

Jos nämä ovat lähtökohdat, niin kaikki ne joille inkkareitten raivohäröily EI uppoa, ovat taidetta tajuamattomia, nyky-yhteiskunnan kylmän materialismin ja järjen ylistyksen turmelemia tolvanoita. Ovelaa, eihän kukaan sellainen toki tahdo olla. Mitä sitten voi musiikillisesti ajatella vaikkapa pyörän soittokellolla starttaavasta nimibiisistä, jossa kalju mies polkee, pyörä pyörii vaan ei maailma. Raskasta sähkökieltä, moneen suuntaan poukkoilevaa rähinälaulua, junnausta... Nelikko tavoittaa kyllä hakemansa painajaismaailman, mutta en minä sieltä ainakaan mitään elämyksiä saa... Nerokkaasti nimetty Kukaan ei voi elää ilman aivoja, paitsi hullut vahvistaa kuvaa bändin motivaatiosta taistelussaan rationaalisuutta vastaan. mä elän ilman aivoja, olen hulluksi tullut. Mutta miksi hulluutta ja järjenvastaisuutta yritetään niin usein kuvata eläimellisellä raivolla ja kieroutuneilla kielikuvilla? Mikä lopulta sitten on järkevää...

Phoh, liian isoja kysymyksiä ja liikaa järjellistä pohdintaa. Levyn päättävä Primitiivinen operetti nostaa ainakin itselleni mieleen (musiikillisesti) YUP:n alkuaikojen kierojen sanoitusten ja rankkojen riffien yhdistelmän, joka lisää menoonsa potkua ja raivoa joko kotimaisen Maj Karman tai maailmantähdistä Nine Inch Nailsin tuotannon pohjalta. Eli samoja ajatuksia herää kun Mikalla tuosta jo mainitusta, tammikuussa julkaistusta Tulen keskellä -plätystä. Minä en silti ihan samoissa määrin lämpeä/vaikutu musiikista ihan puhtaana kuuntelukokemuksena. Vaikka tavoiteltu tunnelma luodaan hyvin, sekoilu vaikuttaa hyvin sulavalta ja halu nähdä bändi keikalla herää, en saa väristyksiä eikä ajattelu auta asiaa. Rationaalista ajattelua vastaan taistelevan musiikin kritisointi tai arvionti, haloo! Tunnepohjalta se pitäisi tietysti tehdä... mutta kun ei vapaudu, ei huumaannu... järkeä nyt ei ikinä ole ollutkaan. Toki herrat visionsa taidolla toteuttavat, kaikilla meillä taitaa kuitenkin olla oma visiomme ja sen mukaan on elettävä.

Pyörä hyytyy ja pappa laittaa nortiksi... Keikalla aion joka tapauksessa käydä irtautumassa järjen kahleista.