Theatres Des Vampires: Vampyrisme…

Blackend

Ja ilmoitus heti alkuun: tämä ei ole uusi levy, vaan kyseessä on vuonna 1996 ilmestyneen Vampyrisme, nècrophilie, nècrosadisme, nècrophagie pitkäsoiton uudelleenjulkaisu. Italian oma vampyyri-seitsikko johtajanaan Alexander ’Lord Vampyr’ on myös sovittanut sekä soittanut kaikki raidat uudelleen. Loppuun on bonuskappaleiksi lykätty vielä neljä uutta täkyä, ja jotta uudet biisit olisivat mahdollisimman kiinnostavia on niistä kahdelle otettu vielä mukaan nimekkäitä vierailijoitakin.

Yhden miehen projektina joskus vuonna 1994 syntynyt Theatres Des Vampires äänitti ensimmäisen demonsa syntymäänsä seuranneena vuonna, ja tuon saman vuoden joulukuussa avautuivat jo studionkin ovet epäkuolleelle ryhmälle. Mutta pysyvää kokoonpanoa oli vaikea muodostaa, ja niinpä Lord Vampyr lopulta saikin työstää levyn miltei täysin omin voimin. TDV:n musiikki on noista päivistä kehittynyt huimasti ja muuttunut puristisimpien fanien mielestä jopa liian ’iloiseksi’.

No iloa ja valoa on turha etsiä bändin debyytiltä. Kappaleet rakentuvat melodioiden ja riffien varaan, joita koskettimet (enemmän) ja kitarat (vähemmän) rakentelevat. Vaikka sovituksissa viljellään paikoin runsaastikin ykstyiskohtia, ovat biisit keskinmäärin ’vain’ neljän minuutin pituisia. Mitään todellisia helmiä ei mukaan ole eksynyt, vaikka Lord Vampyrin sävellystaito jo selvästi antaakin merkkejä itsestään. Kappaleissa käsitellään pääosin (yllätys, yllätys) vampyyrien elämää, sekä heidän saaliidensa väistämätöntä kuolemaa. Viimeinen varsinainen kappale The Impaler päättääkin levyn oivallisesti sanoihin: ”Blood is life, and I want that blood be scattered on this land... forever” .

En tiedä onko tämä tarkoituksellista, mutta paikoin soundit ovat suoraan sanottuna todella p**kat. Halutaanko rupisella miksauksella saada aikaiseksi ’demomainen vaikutelma’? Rumpujen lätinä ja etenkin basarin läpsytys pistää hermot monesti koetukselle. Jo muutenkin ohut materiaali kuulostaa tylsälle ja tunkkaiselle harvojen välähdysten kadotessa puuromaiseen äänimaisemaan. Nappulat ovat pysyneet studiossa miltei täysin samoissa asennoissa kun bonusraitoja on äänitetty, ja sama sumeus kiroaa myös nämä raidat tuhoon. Tämä on suuri sääli sillä kappaleet ovat selvästi varsinaisen levyn sävellyksiä korkeatasoisempia.

Todella mahtipontinen Kingdom Of Vampires osoittaa heti sen valtavan kasvun joka on tapahtunut sitten debyytin, lopun kosketinkuviot yhdistettynä gregoriaaniseen lauluun nostavat kappaleen kattokorkeutta reippaasti Näsinneulan yläpuolelle. Samoista asemista tulitukea tarjoava The Enchanted Forest, jolla vierailevana kitaristina esiintyy Gian Pyras (Christian Death, Ex-Cradle Of Filth) , lunastaa yksistään levylle puoli tähteä todella esimerkillisellä paahdollaan. Lucretia esittelee yhtyeen uutta ’pehmempää’ puolta, vaikka mielestäni ahdistava, vaaniva, synkkä, raskas ja melodinen ovat niitä adjektiiveja joilla kappeletta parhaiten voisi kuvata. Christian Deathin Valor vierailee viimeisellä raidalla, ja mikäs siinä on vieraillessa sillä Lacrima Christi on alkujaan Christian Deathin kappale. Vaikka soundit nytkin kusevat raskaamman päälle, ei sekään pysty peittämään kertosäkeen nerokasta koukkua.