Tiisu: El�m�n koulu

Suomalaisen suurin riesa on sisu/se laittaa tunteet uurnaan nukkumaan/Ne patoutuu ja purkautuu/lauantaiy�n� kun kello nelj� ly�. Tiisu aloittaa jo ensisekunneilla tabujentappotalkoot. Se ei ole tullut t�nne mielistelem��n, varomaan sanomisiaan ja uppoamaan samalla poliittisen korrektiuden tyls�mielisyyteen. Debyyttialbumin avausraita saattaa k�ynnisty� kuin alkuaikojen Tuure Kilpel�inen, mutta tuon kertos�keen j�lkeen kappale on silkkaa �Hassisen YUP:t�.

Parikymppisten kavereiden kolonnaa johtavaa Henrik �Tiisu� Illikaista onkin jo ehditty verrata Ismo Alankoon. Aluksi kuittasin moiset h�peryydet musiikkimedian rakenteellisena hypetyskierteen�, jossa vaahto valuu suusta s��nn�llisin v�liajoin jonkin uuden artistin tehdess� hivenen keskinkertaista paremman ensijulkaisun. Sitten laitoin Hassisen koneen T��lt� tullaan Ven�j� -debyytin soimaan. Ja sen aloittavan klassikon: Jos rappio on sit�, ett� rakastaa/ottaa hetkest� kii eik� tahdo tappaa/on mukavaa olla rappiolla/olla vaan t�ysi nolla. Tosiaan, samoja laajoja aiheita molemmilla, mutta eri kulmasta.

Illikainen edustaa nimitt�in uutta, kyseenalaistavaa, piruilevaa ja positiivista sukupolvea. Siin� miss� Alangolla on usein ironisoidessaankin l�sn� totisuuden DNA, Illikainen on jonkinlainen Martti Servon, Jarkko Martikaisen ja System of a Down -keulahahmo Serj Tankianin hullu tiedemies -hybridi. Tekstien sarkasmissa on monta tasoa, ja kerronnan voi tulkita v�lill� moni��niseksi: kun laulun alussa kertoja saa el�m�lt� turpiin ja voivottelee omaa kohtaloaan, kuka on se, joka C-osassa kehottaa: vaik el�m� on kaunista, aina sit� vastusta? Lis�ksi, esimerkiksi Virtaset-biisin rivien v�liss� oleva kritiikki normienmukaista el�m�� kohtaan kertoo poikkeuksellisen kyps�st� ajattelusta.

En muista milloin valtavirtapopissa olisi tullut vastaan n�in valmista ensialbumia. El�m�n koulun avaustrio on vuoden parhaita levynaloituksia, albumilla on ainakin viisi ehdotonta pop-rock-helme� kiehtovine proge-elementteineen ja b�ndi on soittajien i�st� huolimatta aivan erinomaisen n�kemyksellinen ja luova. Lis�ksi korkealta laulavassa Illikaisessa on sellaista jytin��, jota liian harvoin suomalaisessa rockissa kuulee.

Kun t�h�n lis�t��n kiehtovat n�k�kulmat ja poskettoman hauskat yhden tai kahden rivin heitot (Aijaijai/voi nyt aijaijai/mua niin kismitt��/Suomisurun syndroomaa ei voi ismitt��), on tasoja jo melko paljon. Ja juuri ne tasot m��ritt�v�t, miten musiikki kest�� aikaa. Toivoa sopii, ett� musiikin muuttuessakin Tiisu s�ilytt�isi pilkkeen silm�kulmassa ja leikkisyyden, jolla se totisesti erottuu. Kun 1990-luvun puoliv�liss� syntyneet kaverit laulavat Ei ymm�rt�� voi t�t� nykyaikaa/h�p�isty on Kekkonen, on selv�� ett� t�m� edustaa jotain ihan muuta kuin radiokanavien soittolistoilta keskim��rin tulvivaa mielenmaisemaa.

Kommenttien keskiarvo:

Qsine kommentoi 29.12.2015:

Pisteet:

"Virtaset" on humpaksi naamioitua surullista, liikuttavaa viisautta, jolle vavahduin ja kolahduin suuresti. Somerolaisl�ht�inen Tiisu kuuluu jo nyt Mononen � Badding � Numminen -jatkumoon. Helvetti, jos Somerolla olisi hiukkaakaan tajua yht��n mist��n, tuettaisiin t�t� omankyl�npoikaa juuri NYT, eik� vasta kuoltuaan!